Me haluttiin odottaa että Hannah tulee Melbourneen myös ennenkuin lähdettiin toteuttamaan tätä roadtrippiä. Hannah on siis yksi mun parhaista kavereista Perthistä ja ne tuli koko hostperheen voimin viettämään joulua sukulaisilleen kuukaudeksi! Ne lähtee vielä samana päivänä pois täältä kun mäkin. Miten täydellistä, tiedän. Oon ollu aika ilonen tästä sattumasta.
Me vuokrattiin auto torstaina, perjantaiaamuna Hannah tuli kamoineen ja lapsineen meille playdateille ja iltapäivästä sen hostäiti haki lapset pois ja me lähettiin pyörimään cityyn vaikka aamulla oli lähtö kohti Great Ocean Roadia.
Lauantaiaamuna mä vaan pakkasin kamat ja me lähdettiin hakemaan vuokra-autoa mun hostäidin kyydillä. Koska mä toimin kartanlukijana, niin ei ongelmilta tietenkään voinut edes kuvitella välttyvän. Ohjasin meidät väärään paikkaan, koska osote oli täysin sama ja täysin saman ajomatkan päässä meiltä kun tää oikea paikka. Päästiin jokatapauksessa perille 20 minuuttia myöhässä ja 10 minuuttia ennen koko paikan sulkemista... Hyvä minä. Saatiin auto ja löydettiin Ronjakin aika nopeesti kyytiin jonka jälkeen lähdettiin hakemaan Heidiä ja minä taas kartanlukijana ajoin meiät taas väärään paikkaan samaan osotteeseen. Joku ääliö myös on rakennuttanut tänne tien, jota käyttäessä pitää joka kertaa maksaa ja me käytettiin sitä turhaan ihan sairaan monta kertaa ja oltiin jumissa Melbournen liian isossa keskustassa liian kauan. Hyvä Linda pt. 2. Me lähdettiin meiltä n. 11.20am ja päästiin ulos Melbournesta n. 3pm.
Koska me oltiin aikataulusta niin paljon myöhässä, me päätettiin jäädä vähän lähemmäs telttailemaan ekaksi yöksi, koska Port Campbelliin oli matkaa n. 6 tuntia ja haluttiin pystyttää teltta, kun oli vielä valosaa. Pysähdyttiin matkalla vähän mielen mukaan sinne tänne kattelemaan kaikkea, mikä näytti nätiltä. Bells Beach, Lorne, pari tuntematonta rantaa ja bongattiin villi koala hengailemassa yhessä puussa niin jäätiin tien viereen sitäkin ihmettelemään! Ajettiin siis Apollo Bay nimiseen kylään ja löydettiin kiva camping alue ja siitä alkokin sitten meidän älypäiden teltan pystyttäminen. Oon onnellinen, ettei siellä ollut paljon ihmisiä todistamassa tätä touhua. Saatiin onneksi teltta pysyyn ennen auringonlaskua ja dinneriksi syötiin pelkkiä sipsejä ja mä join liikaa viiniä tyhjään vatsaan.
Heräsin aamulla joskus puoli kuuden aikaan aamulla ja ootellessa, että muut tytöt herää, siivosin meiän kauheet sotkut ja laitoin kamoja kasaan. Tunnin oottelun jälkeen kömmin takasin telttaan ja oottelin varmaan vielä toisenkin tunnin, että kaikki heräis. Teltassa nukkuminen ei ollutkaan niin hauskaa, kun muistin. Varsinkaan kolmen muun ihmisen kanssa Australian +30 asteessa.
Lähettiin ettimään aamupalaa joskus ennen 9, koska viimesin kunnon syöty ruoka oli edellisaamun aamupala. Syötiin masut täyteen, käytiin aamu-uinnilla (tai siis Hannah kävi) liian kylmässä merivedessä ja jatkettiin matkaa Port Campbellin luonnonpuistoon, missä sijaitsee Victorian varmaan tunnetuin nähtävyys 12 Apostles ja ihan sairaan upee ranta, Loch and Gorge. Onneksi oltiin ajoissa liikkeellä, koska heti kun päästiin takas autoon niin alkoi satamaan. Lauantain +44 astetta vaihtui yhtäkkiä +14 asteeksi. Tosta noin vaan lämpötila tippui alle vuorokaudessa 30 astetta, tervetuloa Melbourneen. Täällä ei koskaan tiiä mitä pitäs pakata mukaan kotoota lähtiessä, kun sää muuttuu niin nopeesti.
Sade vaan jatkui ja jatkui ja mä olin ainakin ihan jäässä, kun astuin hetkeksi ulos autosta tankkaamaan. Kylmä sade ja tuuli iski vasten mun paljaita jalkoja, kun mulla oli vaan sortsit päällä. Me haluttiin kuitenkin käydä tsekkaamassa yksi vesiputous, kun se oli matkan varrella Lorneen, minne oltiin suunniteltu pystyttää teltta seuraavaksi yöksi. Käveltiin 2 kilometriä yhteen suuntaan sademetsässä vesisateessa ja siellä oli niin hiton kuuma. Vaikka lämpöasteita oli se alle 20, niin ilman kosteus siellä metikössä teki siitä vaeltamisesta ja loputtomista portaista aika tuskaista. Löydettiin kuitenkin mitä lähdettiin sinne etsimään ja oltii takasin autolla 40 minuutissa, vaikka kyltit väittivät matkaan menevän vähintään tunti, in your face muahahah.
Hypättiin autoon ja mietittiin seuraavaa siirtoa. Vettä piti sataa ainakin 8pm asti ja vaikka sen jälkeen ei sataisikaan enää, kaikkialla olisi super märkää ja ärsyttävää. Me ei nyt ihan niin pro campereita olla, että märässä teltassa nukkuminen olisi paljoa kiinnistanut, joten päätettiin vaan luovuttaa ja lähteä ajamaan takasin Melbourneen ja mennä yöksi Heidille, koska sen hostperhe on poissa kotoa.
Oltiin takasin cityssä vähän jälkeen kuuden, haettiin thaimaalaista ruokaa ja katottiin Heidillä leffaa, josta me kaikki nähtiin varmaan 10 minuuttia, kun oltiin nenä kiinni puhelimissa kun ei tarvinnut tapella kuka saa ladata puhelinta ja kenellä on ylipäätään kenttää sitä puhelinta käyttää.
Koska teltassa ei tullut nukuttua maailman parhaita unia, me mentiin kaikki sänkyyn jo 10 aikaan ja mä ainakin nukahdin samantien.
Aamulla herätyskello soi taas 8.30, koska meidän piti lähteä palauttamaan Hannahin kanssa vuokra-autoa. Heitettiin Ronja juna-asemalle, ajettiin meille aamupalalle ja tuomaan telttailukamat kotiin ja käytiin heittämässä auto tällä kertaa ihan oikeeseen osotteeseen ja otettiin bussi takasin kotiin.
Maattiin Hannahin kanssa mun sängyssä varmaan 4 tuntia putkeen ja paketoitiin lahjoja koska energia ei vaan yksinkertaisesti riittänyt muuhun.
Sain viime viikonloppuna super ilosen ylläriviestin, että meidän Coffs Harbourin pojat oli tulossa Melbourneen yöksi matkallaan Tasmaniaan, ja ne sopivasti vähän myöhässä aikataulustaan saapui tänne myös eilen, joten illalla soitin Heidin mun mukaan St. Kildaan ja ulos näiden poikien kanssa. Meillä oli super kiva ilta ja oli niin ihana saada pala mun East Coast seikkailua takasin, vaikkakin vaan yhdeksi yöksi. Mentiin kaikki Heidille yöksi taas, siinä talossa kun tila ei ainakaan lopu kesken. Olin vieläkin tosi väsynyt koko viikonlopusta ja pojatkin varmaan monen päivän ajamisesta, mutta nukuin kuitenkin taas korkeintaan tunnin kunnes herätyskello soi 5.30am, koska poikien piti keretä laivaan ja lupasin herättää ne ja pitää huolen siitä, että laiva ei lähde ilman niitä.
Vaikkakin oli aika syvältä sanoa hyvästit uudestaan ihmiselle, josta välitän niin hirmusen paljon, niin oon onnellinen siitä, että saatiin vielä yksi mahollisuus nähä. Tällä kertaa olin iso tyttö enkä edes itkenyt. Mä tiedän, että mun pitää vaan hyväksyä se tosiasia, että mua oottaa Suomeen paluu ensi kuussa ja NSW on muutenkin hiton kaukana jo Melbournesta, saatika sitten Australia Suomesta.
If it's meant to be, it will be.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi! :)