Tell everybody I'm on my way and I'm loving every step I take

Mulla lähti jo viimenen kuukausi Ausseissa käyntiin. Koko ajatus Suomeen palaamisesta tuntuu niin epätodelliselta. Se on aina ollut niin kaukainen ajatus ja oon vaan miettinyt, että onhan siihen vielä aikaa. Mutta mun hostperheen uuden au pairin saapumiseen on alle 3 viikkoa aikaa. Sen jälkeen ei aikaakaan, kun oma lähtö koittaa. Oon ollut niin kauan innoissani kotiinpaluusta, mutta nyt mua lähinnä pelottaa. 

Oon alkanut pikkuhiljaa lämmetä Melbournelle. Musta tuntuu, että mun kaikki ajatukset siitä, etten tykkää tästä kaupungista johtui siitä, etten oikeen tiennyt miten täällä toimitaan. Millä tramilla pääsen minnekkin ja mistä löydän tonne ja mihin kannattaa lähteä viikonloppuna ulos. Melbourne on varmaan 10 kertaa isompi kun Perth, ei ihmekään jos menee hetki aikaa totutella. Nyt Melbournestakin on tullut koti. Kun meen haluan nopeesti vaan käydä kaupassa, tiedän minne mennä ja miltä hyllyltä etsiä mitäkin. Oon löytänyt tavan päästä cityyn n. 20 minuutissa. Tiedän miltä meidän naapurit näyttää ja kaupungilla kävellessä törmään tuttuihin. Jotenkin oon onnistunut löytämään niin ihania ihmisiä tästäkin maailman kolkasta, että iltkulta ei kyllä taas vältytä lähdön hetkellä. 

Mun niin kiireinen elämä on taas jatkunut tällä viikolla, vaikka aattelin että viimeviikkoisen "juoksen heti ulos ovesta kun työt loppuu" -teeman jälkeen olisin keskittynyt taas käymään salilla ja nukkumaan kunnolla, mutta ajatukseksihan sekin sitten jäi. Salille en oo raahautunut kertaakaan, koska töiden loppuessa yleensä n. 5-5.30 oon aina toinen jalka ulkona ovesta jo lähdössä johonkin ja kotiin tullessa 11 aikaan illalla kaikki mikä mua kiinnostaa on se, että miten nopeasti pääsen nukkumaan koska kello soi ennen 7 aamulla. Vähän huonompi homma on se, että se on parasta aikaa päivässä pitää Suomeen yhteyttä ja yleensä puhelimen kanssa roikkuminen vie mun mun yöunistakin ihan mukavan osan. Jos olin ennen puhelinriippuvainen, niin en edes tiedä, millä sanalla kuvata tätä nykyään... Kun työpaikka on kotona niin siihen vaan jotenkin aina tarttuu. Se on hirveetä. 
Mulla oli maanantaina ja tiistaina melkeen vapaapäivät, molempina päivinä olin lasten kanssa 1-2h koska nyt loppuviikko meneekin sitten 11 tuntisia päiviä vedellessä. Mutta ei se mitään koska 3 viikon loma odottaa mua ihan nurkan takana! 

Oon ollut niin innoissani elämästä ylipäätään lähipäivinä, mun viimeviikkoset maailmanloppu fiilikset on onneksi jo kaukana menneisyydessä. Mun viimenen kuukaus täällä on tuomassa mukanaan kaikkea niin kivaa! Ensi viikonloppu pitäisi mennä tien päällä, ens viikolla on mun eka joulu lämpimässä ja uudeksivuodeksi pitäisi vielä koittaa keksiä jotain kivaa tekemistä.  Saan muutaman lemppari-ihmisen tänne niin Perthistä kuin Coffsiltakin, nyt viikonloppuna pitäisi olla yli 40 astetta lämmintä ja sää muutenkin koko tälle kuulle näyttää kyllä niin hyvältä, etten uskalla edes ajatella Suomen pimeetä, lumetonta talvea. Tilasin Mian luo mulle odottamaan kunnon talvitakin, koska ajattelin sen tulevan tarpeeseen tän vuoden jälkeen, mutta näköjään ei. Toivotaan kuitenkin parasta, haluaisin kovasti päästä lumiseen Suomeen! Mutta vaikka lunta ei olisikaan, niin luntakin enemmän odotan tietysti kaikkien mun ihanien ihmisten näkemistä kaiken tän ajan jälkeen, mulla on niin ikävä teitä kaikkia mussukoita! 
Halusitte tai ette, niin varautukaa isoihin haleihin ja pusuihin koska kukaan ei oo niiltä turvassa.