Niin kun varmasti moni tietää, mä oon palannut Suomeen. Oikeestaan jo yli kuukaus sitten. Kirjotin viime postauksen Singaporen kentällä 6,5 tunnin vaihtoaikaa kuluttaen ja hämätäkseni kaikkia, sillä kaikki mun läheiset Suomessa luuli mun palaavan vasta yli viikon päästä siitä. Okei, muutamaa ihmistä lukuunottamatta, jolle en vaan voinut olla kertomatta ja pitihän mulla olla joku kyyti kentältä kotiin. Tai siis mihin kotiin... Kuitenkin, niinkuin yleensä mun elämässä, ei tälläkään matkalla vältytty yllätyksiltä.
Nousin Sveitsistä viimeiselle 2,5 tunnin lennolle, jonka jälkeen mun piti olla onnellisesti Suomessa. Pistin kuulokkeet korvaan ja kattelin Sveitsin super hienoja vuorimaisemia koneen noustessa ilmaan ja tirautin muutaman kyyneleen sen kunniaksi, että tähän päättyy mun vuoden uskomaton seikkailu ja kohta mä nään mun rakkaat Suomessa. Ajattelin vähän liian aikasin, sillä n. 20 minuutin päästä noususta me jouduttiin kääntymään takaisin Sveitsiin koneen teknisen vian vuoksi.
Noh, siitä lentoyhtiö alkoi sijoittamaan ihmisiä lennoille kohti pohjoiseurooppaa ja mä tulin lopulta kotiin Tukholman kautta, jossa mulle jäi 15 minuuttia aikaa vaihtaa konetta ja seurauksena tästä olin Suomessa 7 aikaan torstai-iltana ja matkalaukkuni sain vasta lauantaina. Pienen vihan ja raivon jälkeen ymmärsin kuitenkin, että pääasia on se, että me oltiin kaikki hengissä vaikka myöhästyinkin viidellä hassulla tunnilla.
Mun kaveri tuli hakemaan mut kentältä ja me lähdettiin yhdessä yllättämään muita kavereita, ja jokaisen ilmeet ja reaktiot oli kyllä kaiken sen salailun arvoisia. Niin monta kertaa mä halusin vaan kertoa totuuden ja Melbournen kentällä istuessa halusin vaan soittaa itkupuheluita Suomeen ja kertoa äitille, että mua pelottaa tulla kotiin. Mutta mä säilytin mun kauan varjellun salaisuuden loppuun asti ja iso kiitos siitä kuuluu myös niille harvoille ihmisille, jotka tiesi millon mä tuun ja osasi pitää suunsa kiinni.
Suomeen palatessa mä tajusin, miten parhaat kaverit ja perhe mulla on. Mun elämäntilanne ei ollu kauheen kadehdittava, mulla ei ollut kämppää eikä töitä. Mutta onneksi mun veljen yksiöstä on kuoriutunut mulle koti viikonpäiviksi ja viikonloput on sitten mennyt millon missäkin. Ainakaan kertaakaan en oo vielä kadulle joutunut. Mun ihana kaveri myös hommasi mulle töitä omalta työpaikaltaan, vaikka valitettavasti joudun lopettamaan tälleen 3 viikon jälkeen uusien urasuunnitelmien takia, oon ikusesti kiitollinen koska oisin varmaan tullut seinähulluksi muuten.
Mun tulevasta kodista löytyy sitten aina tilaa teille kaikille ihanille ihmisille, jotka jaksaa katella tätä mun kodittoman elämää viikosta toiseen.
Mua pelotti, jännitti ja ahdisti niin monta kertaa tulla tänne. Pidin varmaan vaan yhteen ihmiseen Suomessa yhteyttä päivittäin, muutamaan viikoittain ja loppuihin vähän silloin tällöin. Mua pelotti, että mut on unohdettu tai korvattu tai ketään ei muuten vaan kiinnosta.
Kuitenkin voin ilosena sanoa, etten voisi olla onnellisempi siitä, että mä päätin tulla takasin. Mun on hyvä just näin just täällä, just niiden ihmisten kanssa joiden kanssa mun on tarkotuskin. Tällä hetkellä pelottavasti tuntuu siltä, etten olisi koskaan missään ollutkaan. Tai vaikka olinkin, niin sanoisin että korkeintaan muutaman kuukauden. Vuosi on pitkä aika, mutta jotenkin silti mikään merkittävä asia ei ole täällä päässä muuttunut. Kaikki on just niinkun pitääkin, just nyt.
Vaikka mä ehkä mietinkin joka ikinen päivä uutta pakokeinoa, milloin oon lähdössä taas yksin maailmalle seikkailemaan ja toisena päivänä yritän suostutella mun kavereita lähtemään mun kanssa wh-viisumilla tutkimaan Uutta Seelantia, niin kyllä se nyt vaan hyvät ihmiset on niin, että mun opiskelutilanteen laita näyttää nyt siltä, että mä oon hyvin tukevasti Vantaalla seuraavat kaksi vuotta. Huhtikuussa mua oottaa uusi koti ja vaikka tästä elämäntilanteesta löytyy varmasti hauskoja muistoja kerrottavaksi myöhemmille ajoille, niin oo niin valmis asettumaan taloksi omaan kotiin tälleen melkeen melkeen 15 kuukauden toisten nurkissa asumisen jälkeen. Kun mä vihdoinkin saan tehä mitä mä haluan, kenen kanssa haluan ja milloin haluan mun omassa kodissa. Tuntuu niin hyvältä saada sanoa noin.
Siitä aina puhutaan niin paljon, ettei sovi enää takas kotiin pitkän ajan jälkeen. Mä sovin tänne just nyt paremmin kuin koskaan.
Tälleen muutaman viikon jälkeen aattelin tulla jakamaan kokemuksiani ensimmäisestä joulusta ja uudestavuodesta Suomen rajojen ulkopuolella. Eikä vaan edes Suomen rajojen ulkopuolella, vaan toisella puolella maailmaa, euroopan ja kaiken muun kylmän ulkopuolella. Jouluna oli nätit 35 astetta lämmintä, kun taas uutenavuotena Hannahin kanssa kärsittiin 40 asteen helteessä ja pakotettiin itteämmeja toisiamme makaamaan takapihalla auringossa. Pitäähän nyt kaikki aurinko itteensä imasta nyt, kun se vielä tuolla taivaalla möllöttää. Suomessa/Irlannissa meistä kumpikaan sitä tuskin tulee useinkaan näkemään. No ei vaiskaan, lupvutin aika nopeesti, koska mun mielestä 40 asteen lämpö ja suorassa auringonpaisteessa makaaminen ei vaan yksinkertaisesti ole mitenkään nautinnollista. Jos olisi saatu uima-allas tähän kuvioon mukaan, niin asia olisi ollut heti toisin. Mulla on niin ikävä meiän Perthin kotia ja uima-allasta, en arvostanut sitä tarpeeksi kun vielä oli mahis.
Jouluahan täällä siis vietellään 25. päivä mikä oli jo mulle tosi kummallista. Joulu on mulle 24. päivä ja sillä selvä. Siksi avasinkin paketteja ja annoin lahjat kaikille avattavaksi jo sinä aamuna.
Mun hostperheeseen kuuluu siis kaksi pientä tyttöä, Eve ja Iseult ja koska 25.12 on Christmas Eve, pitäähän meidän juhlia jossakin välissä myös Christmas Iseultia, ettei kellekkään jää paha mieli (paitsi mulle, missä on Christmas Linda????). Joten keskiviikkoiltana meillä oli avoimien ovien päivät ja porukkaa juoksi vuorotellen toivottelemassa hyvät joulut ja syömässä. Perjantaiaamuna lähdettiin koko hostperheen voimin Hannahin hosperheen vanhempien luokse (monimutkaista, tiedän) viettämään joulua kaikki yhdessä. Olin kyllä super kiitollinen tästä kaikesta, mun hostithan ei oo siis alkuperäsesti kumpikaan ausseista kotosin, mutta Hannahin on, niin tällä tavalla pääsin mäkin viettämään ihan oikeeta aussijoulua!
Me vietettiin kavereiden kanssa vahingossa kahesti pikkujouluja, ekan kerran aika joulukuun alussa ilmasen baarin merkeissä ja toisen kerran boatpartyilla 24. iltana. Hämärät on muistikuvat molemmista joten en ala näistä nt sen enempää kertomaan, muutaman kuvan satuin löytämään tapahtumien sivuilta niin ne sanokoon kaiken sanottavan tässä tapauksessa.
Mun uusivuosi vaihtui allasbileiden merkeissä. Meiän entinen couchsurfing host Sy kutsui mut kavereidensa kanssa juhlimaan ja otin Hannahin mun mukaan. Parempaa tapaa en ois keksinyt tätä iltaa lähteä viettämään, koska vielä kello 10 aikaan illalla lämpöasteita oli 30, kelpaa! Tavoilleni uskollisena kaaduin aika pahasti jo alkuillasta altaaseen ja onnistuin kadottamaan mun avaamattoman siideritölkinkin sinne ja kärsin vieläkin vähän seurauksista, niin henkisistä kuin fyysisitäkin. Sain käteen aika kammottavan haavan ja se on vielä parantumassa, plus voitte varmaan arvata mistä kaikki vitsit meidän kaveriporukassa tällä hetkellä kumpuaa...
Käveltiin yöllä Hannahille yöksi ja seuraavan päivän iltapäivällä raahauduin kotii ja vetäsin yli 12h tunnin yöunet uuden vuoden kunniaksi.
Kaikki uudenvuodenlupauksenikin oon onnistunut jo rikkomaan, toisaalta sekin tais mennä jo seuraavana päivänä.
2015 vuosi oli mun tähänastisen elämän paras vuosi. 2016 tuo mulle tullessaan Suomeen paluun ja uuden elämän ja uudet seikkailut, toivottavasti vuoden lopuksi voin sanoa kaiken olevan taas hyvin. Nyt oon vähän hukassa mutta eiköhän se oikea polku sieltä jostain vielä löydy!
