Sopivasti onnellinen

Valmistautukaa kuvaryöppyyn àla iPhone! 
Kaikki on niin uutta ja kivaa ja pakko ottaa kuva kaikesta mikä eteen tulee, eli siis kaikesta turhasta ja jokainen siellä puolen varmaan miettii mikä mua vaivaa. 

Maanantaina oli Australia Day. Pakko myöntää, että mulla ei oo kyllä aavistustakaan että mitä sillon erityisesti juhlitaan, tai siis että mistä koko juhlapäivä on lähtösin. Kai se on jotakin samaan suuntaan kun Suomen itsenäisyyspäivä, mutta sitten taas ei. No kuitenkin se tuntuu olevan täällä suurin juhla kaikista, kuulemma menee heittämällä joulun ja uudenvuoden ohi. 
Meillä on ollut kotona liikkellä vähän vatsatautia, ensin oli hostiskä ja sitten molemmat tytöt, ja sunnuntai-iltana mulle tuli ihan hirveä olo. Olin ihan varma että nyt mun koko Aussieday on pilalla koska oon siinä samassa taudissa. Maanantaina en syönyt lähes mitään, että kykenisin illalla lähtemään ulos. Selvisin (toivottavasti) näköjään taudista pelkällä huonolla ololla, toisaalta se toisaalta on voinut olla myös auringonpistos, koska minä urpo täällä istuin auringonpaahteessa sunnuntaina lähes koko päivän ilman mitään suojaa.
No jokatapauksessa, illalla lähdettiin Siirin kanssa suunnistamaan King's Parkiin katsomaan ilotulituksia. Olin ollut siellä kaksi kertaa ja Siiri ei kertaakaan, niin mehän sitten eksyttiin ja oltiin toisella puolella kaupunkia kun tajuttiin kysyä neuvoa ja ei kun sitten samaan suuntaan muutama kilometri ja siitä vielä muutama sitten määränpäähän.

Ne muutamat kerrat mitä olin siellä puistossa käynyt, niin siellä ei ole ollut mun lisäksi kuin ehkä max. 10 ihmistä näkyvillä, mutta tällä kertaa siellä oli varmaan max. 100 000000 ihmistä näkyvillä ja oli lähes mahdoton tehtävä löytää sieltä yhtään ketään tuttua. 
Mutta mulla oli ainakin tosi kiva ilta vaikka päivällä makasinkin kotona ja rukoilin, ettei mulla ole mitään kiertotautia. Ilotulitukset täällä oli jotain sellasta, mitä ei kyllä Suomessa tulla ikinä näkemään. Ne kesti 30 min ja oli kyllä upeeta, ja sitä ennen taivaalla lenteli jos jonkinmoisia lentokoneita tekemässä vaikka mitä ihmeen stuntteja ja me Suomitytöt oltiin ihan silmät pyöreinä että mitä täällä tapahtuu. Tiistaina kuitenkin oli paluu arkeen 3 vapaapäivän jälkeen joten lähdettiin aika nopeasti kaiken sen jälkeen kotiin. 

Työviikko meni sairaan nopeasti, enkä millään voi uskoa että tänään on taas perjantai. Eilen kävin vähän päivän päätteeksi kävelemässä tässä lähialueella ensimmäistä kertaa, mulla on ollut niin kiire kaikkialle muualle että kotikonnut on jäänyt ihan tutkimatta. Eipä täällä nyt kyllä ihan kamalasti nähtävää edes ole, jokainen talo näyttää olevan suoraan Sims -pelistä ja pihalla tönöttää todella outoja postilaatikoita. Ne on sellasia ihmeellisiä betonitöniköitä missä on vaan sellanen kirjekuoren kokonen aukko. Uudemmissa taloissa se aukko saattaa sijaita esim. taloa ympäröivässä muurissa aidassa. Todella outoa. 
Naapurit varmaan ihmetteli miks hypin pihalta toiselle ottamassa kuvia niiden postilaatikoista, mutta ne on kaikki vaan toisiaan oudompia. 

Tänään mua myös ensimmäistä kertaa vitutti todella lujaa tällä puolen maailmaa. Se oli todella turha juttu mutta koska olin muutenkin vähän kiukkutuulella kun en saanut nukuttua mun perus 10h yöunia viimeyönä, niin mun sisäinen mökösuomalainen kömpi ulos musta pitkän ajan jälkeen, ja olin myös jättänyt syömättä päivällä joten sekin lisäsi ärsytystä. Ja kaikki vaan koska... 

Me lähettiin suomityttöjen kanssa IKEAAN WOHOO! Meiltä kävelee siihen joku vartin joten siitä tulee kyllä mun koti-ikävä päivien vakkari mökötyspaikka. Siellä osastoja kiertäessä tuntui, että olisin taas tutussa ja turvallisessa Porttipuiston Ikeassa, vaikka ulos lähtiessä palmupuut ja +32 astetta lämmintä muistuttivat hyvin äkkiä, että missä sitä taas ollaankaan. Vaikka siis ei mulla kyllä mikään koti-ikävä tänään ollut. Mulla oli miljoona ideaa tänään mitä voisin tehdä, mutta päiväni päättyi kuitenkin lihapullien syömiseen Ikeassa Suomalaisten kanssa ja yli 2h istumiseen Stirlingin juna-asemalla Sinnan kanssa. Voisin olla vaikka miten siisteissä paikoissa viettämässä vapaa-aikaani mutta päätin perjantai-iltani viettää juna-asemalla. Sisäinen teinikin näköjään putkahti ulos kun nykyään asuu taas "perheen" kanssa. 

Naurattaa vieläkin se, millanen kohtaus saatiin Ikean ruokakauppaosastolla kun löydettiin irtokarkkeja JA TURKINPIPPUREITA?! MITÄ TÄÄLLÄ TAPAHTUU?! Peruutan kaikki Suomesta tilanneeni salmiakit, löysin turkinpippuria. 

I'm right on the edge and ready to fall

En oo ollut täällä edes vielä kahta viikkoa, mutta tää paikka alkaa tuntumaan jo kodilta. Sanoin eilen puhelimessa tätä kodiksi, niin sieltä tuli äkkiä vastaus että "onks se muka sun koti?". No, en tiiä. Mikä muu muka? En suostu itteeni kodittomaksikaan kutsumaan, koska se tuo mieleen vaan jonkun pummin tuolta kadunkulmasta, joten kyllä tää nyt taitaa olla mun koti.
Moni on kauhistellut sitä, että miten pärjään Australiassa ilman ajokorttia. Välimatkat täällä on kieltämättä tosi erilaisia kuin Suomessa, ja kun joku sanoo että "se on ihan vieressä" niin se saattaa tarkoittaa 5km matkaa. Koska kaikki täällä kulkee autolla, niin joo ehkä se 5km ei oo paha mutta kun luulin että voisin kävellä rantaan ja sinne onkin yli 4km niin ei kiitos. Menen bussilla. Oon muutenkin kokenut julkisen liikenteen käyttämisen täällä yllättävän helpoksi, kun moni on sanonut sen olevan tosi hankalaa. Tosin en sitten tiedä muista kaupungeista, mutta täällä olen tähän asti ollut täysin tyytyväinen. Meillä on myös täällä Ikea tossa "ihan vieressä", sitten kun iskee ensimmäinen koti-ikävä niin meen sinne vetämään lihapullia. 

Oon viettänyt todella paljon vapaa-aikaani täällä muutaman Suomalaisen tytön kanssa. Tiedän, että ehkä mun pitäisi tehdä muutakin kun tutustua pelkkiin Suomalaisiin, mutta on myös ollut todella helpottavaa tavata Suomalaisia ja tietää, että näinkin kaukana on joku joka ymmärtää mistä on tullut. Oltiin eilen shoppailemassa kaupungissa ja aaah mun tili on kyllä kohta tyhjä, mua ei saa enää päästää kauppaan. 
Perjantai-iltana meillä oli tarkoituksena mennä katsomaan auringonlaskua rannalle, mutta me kyllä missattiin se täysin. Pääsin rannalle juuri, kun aurinko oli hävinnyt jo meren taakse. Se on niin kummallista miten täällä näkee kun se vaan oikeesti kellahtaa taivaalta sinne horisonttiin ja häviää. Okei, sama juttu oli Balilla mutta en vaan pysty olla ihmettelemättä sitä. Tai aurinkoa ylipäätään, Suomessa se ei oo tullut kauheen tutuksi.
Varmaan siitä johtuen poltin itseni viime keskiviikkona aika pahasti, vaikka mulla oli 50 suojakerrointa. Tänään sitten sain koko aamupäivän kuoria mun hartioita kun ne oli ihan vesikelloilla jo, ihanaa. Mun hostvanhemmat varotti mua siitä, että auringonpaiste on täällä tosi voimakasta mutta en ikinä aatellut että se olis näin paha. Oon maannut auringossa yhteensä varmaan jonkun 10 tuntia ja oon tyyliin yhtä ruskea kun Balilta lähtiessä. 

Mua on pyydetty jäämään tänne syyskuuhun asti. Tai pyydettiin eilen, kun menin alakertaan aamupalalle. Olin muutenkin ihan unenpöpperössä vielä ja en oikeen tajunnut edes koko hommaa. Tietenkään mun ei tarvinnut vastata heti, vaan hostäiti sanoi että mieti niin kauan kun haluat. Eihän se toisaalta olisi kuin 2-3kk lisää, toisaalta niin vähän mutta toisaalta niin kauan. Ei sillä, ei mulla ole todellakaan kiire takaisin Suomeenkaan, eikä mulla ole ollut jatkon kanssa silleen mitään suurempia suunnitelmia. Oon puhunut yhden mun kaverin kanssa, että oltaisiin heinäkuussa suunnattu Balille, ja kun kerroin tästä hostäidille niin se sanoi, että voisin mennä ja tulla sitten takaisin. Oon pohtinut tätä asiaa eilisestä saakka, ja näin jopa yöllä unta että lähdin Suomeen ja sitten itkin siellä että haluan takaisin Australiaan. Oon kyllä muutenkin nähnyt täällä todella häiriintyneitä unia, ja aamusin kiitän Luojaa siitä että ne oli vain unta. 

Tuntuu, että kerrankin elämässäni oon oikeesti tehnyt jotain oikein lähtemällä tänne. Tuskin mua pyydettäisiin viikon jälkeen jäämään suunniteltua pidemmäksi aikaa, jos musta ei pidettäisi. Ja oon saanut yllättyä useampaankin otteeseen siitä, että ihmiset tulee kertomaan mulle, miten ylpeitä ovat mun lähdöstä. Ihmiset joiden kanssa en ole ollut tekemisissä aikoihin, ihmiset joiden kanssa välit ovat olleet kylmät Suomessa, mutta nyt viestejä tulee päivittäin. Ja tietysti myös läheiset ihmiset, perhe ja ystävät. En oo paljoa kerennyt mun elämän aikana saavuttamaan, joten tälläset hetket ei ole päivittäistä elämää. Kuka nyt tulisi sanomaan, että "hyvä Linda, että lopetit koulun kesken. Aijaa ja vielä toisenkin kerran, tosi hieno homma", no ei kukaan. Oon tähän asti saanut vain elämänneuvoja, mitkä lähinnä ärsyttää. 

Mua vaan pelottaa, että jos kokoajan pitkitän paluuta Suomeen, että lopulta en halua enää tulla ollenkaan. 

Almost 1 week in Perth

Mun ensimmäinen varsinainen työpäivä on nyt ohi, ja fiilikset on vieläkin hyvät! Tytöt päästi mut onneksi niin helpolla, ettei mun tehnyt mieli juosta ovesta ulos laukut kainalossa. 
Eikä tää päivä nyt muutenkaan ollut mitenkään erityisen ihmeellinen, joten en nyt ala erikseen erottelemaan, että mitä ollaan tehty ja mihin kellonaikaan. Käytiin uimassa ja E:n ollessa päikkäreillä me katottiin I:n kanssa Frozen. Kaikki on kehunut sitä niin paljon, siis jopa ihan aikuiset ihmiset, että kai munkin oli jo aika katsoa se. I oli ihan innoissaan kun kerroin, että Suomessa oikeesti näyttää aikalailla siltä. Okei, lukuunottamatta mitään vuoristoja tai isoja linnoja, mutta kuitenkin. Lunta, alastomia rumia puita ja poroja. 
Leffan jälkeen yritin muistaa, miten paperista leikataan hienoja lumihiutaleita, mutta no joo ne mun väkerrykset näytti kyllä kaikelta muulta. Näytin ne myöhemmin E:lle ja kysyin, että tiesikö se mitä ne on, niin sain vaustaukseksi vain että "öö, paperia?" haha, eli jopa 2 vuotiaan mielestä epäonnistuin täysin tehtävässäni. Katon netistä miten niitä tehdään ja aion onnistua tässä!! 
Aika nopeesti perheen äiti tulikin jo kotiin ja menin altaalle vielä hetkeksi makoilemaan. 

Viikonloppuna mulla oli vapaata ja kerkesin vähän katella ympärilleni. Lauantaina heräsin yliaikasin tavoistani poiketen ja hetken hengailtuani kotona, lähdin lähimpään kauppakeskukseen kiertelemään kauppoja. Löysin maailman söpöimmän mekon, mutta mulla ei oo tietenkään kyllä edes kuvaa siitä, joten ehkä se vielä joku päivä löytää tiensä mun päälle ja tänne asti. Halusin tosiaan välttämättä kävellä kaupoille ja takaisin, joka ei sitten ollutkaan taas mikään paras idea ikinä, kun ulkona oli +38 astetta lämmintä ja kellokin oli mukavasti siinä 12-1 paikkeilla kun lähdin sitä kilometrin matkaa kävelemään takaisin, luulin että kuolen. Selvisin kuitenkin hengissä ja makasin muistaakseni koko loppupäivän altaalla. Lupasin illan olla kotona, että hostvanhemmat pääsi ulos syömään, ja loppuillan ihmettelin australialaisia kanavia telkkarista. 

Sunnuntaina olin aamulla perheen kanssa City Beachilla, käytiin lounaalla rantaravintolassa (onko toi ees oikee sana?), pyörähdin nopeasti kotona ja lähdin kaupunkiin treffaamaan yhtä toista suomalaista au pair tyttöä, ja pääsin vähän(tai ainakin kovasti yritin) perille tästä koko paikasta. Ja koska mun tuurilla junat ei kulkeneet ollenkaan siihen suuntaan, olin ihan hukassa tuolla juna-asemalla enkä saanut mun "bussikorttia" millään ladattua ja oli super kuuma ja ja ja no kuitenkin onneksi joku mukava australialainen auttoi mut oikeeseen bussiin millä pääsin perille cityyn. Ja koska oon niin hirveen viisas, päätin laittaa mun uudet Vansit jalkaan ja kävellä n. 100km niin mulla on nyt niin kipeet rakkulat kantapäissä että ei toivoakaan muista kuin varvassandaaleista muutamaan päivään. 
Kuitenkin, kaupunki oli ihana, sää täällä on vaan täydellinen joka päivä ja oon vaan niin ilonen siitä, että oon täällä. Ei muuta. 
Paitsi se että kaikki kuvat on otettu iPhonella ja tiedän että ne on kauheita mutta vaikka kuinka haluaisin, en jaksa keskittyä niihin kovinkaan paljoa jotennn... Try to live with that.

Better leave now or you'll never know

Olen elossa, perillä, onnellinen. Mä en vieläkään oikeen pysty uskoa todeksi sitä, että mä oikeesti oon täällä. Minä, Australiassa? Mitää? Tuskin moni teistäkään uskoisi, mutta totta se on. 

En ole oikeen kertonut tänne mitään siitä, että mistä tässä koko hommassa on kyse. No, se selviää nyt. 

Työskentelen (jos sitä nyt työksi voi kutsua...) Au pairina täällä perheelle, jossa on kaksi tyttölasta. Eli siis jos joku ei tiedä mitä se meinaa, niin vietän aikaa lasten kanssa, vähän siivoilen enimmäkseen niiden ja omia jälkiäni jne. Tytöt on syntyneet molemmat Australiassa, mutta vanhemmista kumpikaan ei ole kotoisin alunperin täältä. Eikä Suomesta. 

Asun kaupungissa nimeltä Perth, omakotitalossa missä mulla on toosi iso oma huone, enemmän kaappitilaa mun vaatteille mitä mulla on ollut koko mun elämän aikana yhteensä ja uima-allas takapihalla. Rannalle on ehkä 10 minuutin bussimatka. Tytöt on E 2v ja I 3v :) Aikaero Suomeen on 6 tuntia nyt, mutta sitten kun kellot käännetään Suomessa takasin kesäaikaan, niin se vähenee 5 tuntiin.

Lähdin tiistai aamuna Suomesta ja lensin tänne Amsterdamin ja Abu Dhabin kautta n. 25 tuntia. Matka meni yllättävän kivuttomasti, lensin ensimmäistä kertaa yksin ja mulla oli myös ekaa kertaa vaihdot kesken lentojen ja stressasin sitä tosi paljon ennen lähtöä, mutta onneksi 2 tunnin vaihdot riitti ihan mainiosti. Lensin KLM ja Etihad Airways yhtiöillä, ja en kyllä löydä mitään pahaa sanottavaa tähän hätään kummastakaan. Jopa ruoka oli syötävää, toisin kuin esim. Finnairin lennolla viimeksi... 

Olin perillä Perthissä n. 2 aikaan iltapäivällä keskiviikkona, ja perheen äiti oli mua vastassa kentällä. Sain rinkan melkeimpä heti löydettyäni oikean hihnan(?) ja ilman mitään ihmeellistä sain leimat passiin. Jostain olin saanut käsityksen, että täällä halutaan tietää kaikki sun elämästä ja kaikesta mahdollisesta pitää olla jonkinlainen todistus mutta muistaakseni multa kysyttiin vain että millasia kenkiä aion tuoda mukanani. Tosi outoa. 

Kentältä tultiin kotiin, tehtiin kierros kodin ympäri ja lähdettiin melkeimpä heti hakemaan tyttöjä päivähoidosta. Olin niin väsynyt, että tuskin muistan mitä tehtiin eilen. Hengailtiin altaalla, syötiin. Ei mitään ihmeellistä. Menin todella aikasin nukkumaan ja heräsin 5 aamulla vaikka olisin saanut nukkua yhdeksään. 

Tänään käytiin avaamassa mulle pankkitili, sain SIM-kortin uuteen Aussiliittymääni ja käytiin tossa viereisellä rannalla. Se oli niiin hieno paikka. 

Tultiin kotiin nukkumaan päikkäreitä ja hengailtiin, jonka jälkeen lähdettiin I:n kanssa läheiseen puistoon ja kotiin tultaessa kello olikin jo niin paljon, että syötiin ja tulin yläkertaan omaan huoneeseen ja nukahdin vahingossa hetkeksi. Yritän kaikkeni, että pysyisin hereillä vähän pidempään kuin eilen, etten heräisi taas viideltä aamulla. 

Vähän sekavaa tekstiä, anteeksi. Mun aivot ei toimi näin väsyneenä kauheen hyvin, mutta ainakin tiedätte että kaikki on täällä päässä hyvin! En ikävöi lunta tippaakaan. 

Mua suorastaan pelotti nää ensimmäiset päivät ensin, koska esimerkiksi viime syyskuussa kun saavuttiin Singaporeen, en nukkunut öisin melkeimpä ollenkaan, olin todella ahdistunut ja kärsin todella pahasta koti-ikävästä. 

Täällä kaikki on niin hyvin, nukahdin eilen heti kun pääsin sänkyyn eikä todellakaan tietoa mistään muustakaan ikävästä. Tietysti uusi paikka on aina uusi paikka, mutta olen tällä hetkellä enemmän kuin onnellinen siitä, että olen täällä.