Moni on kauhistellut sitä, että miten pärjään Australiassa ilman ajokorttia. Välimatkat täällä on kieltämättä tosi erilaisia kuin Suomessa, ja kun joku sanoo että "se on ihan vieressä" niin se saattaa tarkoittaa 5km matkaa. Koska kaikki täällä kulkee autolla, niin joo ehkä se 5km ei oo paha mutta kun luulin että voisin kävellä rantaan ja sinne onkin yli 4km niin ei kiitos. Menen bussilla. Oon muutenkin kokenut julkisen liikenteen käyttämisen täällä yllättävän helpoksi, kun moni on sanonut sen olevan tosi hankalaa. Tosin en sitten tiedä muista kaupungeista, mutta täällä olen tähän asti ollut täysin tyytyväinen. Meillä on myös täällä Ikea tossa "ihan vieressä", sitten kun iskee ensimmäinen koti-ikävä niin meen sinne vetämään lihapullia.
Oon viettänyt todella paljon vapaa-aikaani täällä muutaman Suomalaisen tytön kanssa. Tiedän, että ehkä mun pitäisi tehdä muutakin kun tutustua pelkkiin Suomalaisiin, mutta on myös ollut todella helpottavaa tavata Suomalaisia ja tietää, että näinkin kaukana on joku joka ymmärtää mistä on tullut. Oltiin eilen shoppailemassa kaupungissa ja aaah mun tili on kyllä kohta tyhjä, mua ei saa enää päästää kauppaan.
Perjantai-iltana meillä oli tarkoituksena mennä katsomaan auringonlaskua rannalle, mutta me kyllä missattiin se täysin. Pääsin rannalle juuri, kun aurinko oli hävinnyt jo meren taakse. Se on niin kummallista miten täällä näkee kun se vaan oikeesti kellahtaa taivaalta sinne horisonttiin ja häviää. Okei, sama juttu oli Balilla mutta en vaan pysty olla ihmettelemättä sitä. Tai aurinkoa ylipäätään, Suomessa se ei oo tullut kauheen tutuksi.
Varmaan siitä johtuen poltin itseni viime keskiviikkona aika pahasti, vaikka mulla oli 50 suojakerrointa. Tänään sitten sain koko aamupäivän kuoria mun hartioita kun ne oli ihan vesikelloilla jo, ihanaa. Mun hostvanhemmat varotti mua siitä, että auringonpaiste on täällä tosi voimakasta mutta en ikinä aatellut että se olis näin paha. Oon maannut auringossa yhteensä varmaan jonkun 10 tuntia ja oon tyyliin yhtä ruskea kun Balilta lähtiessä.
Mua on pyydetty jäämään tänne syyskuuhun asti. Tai pyydettiin eilen, kun menin alakertaan aamupalalle. Olin muutenkin ihan unenpöpperössä vielä ja en oikeen tajunnut edes koko hommaa. Tietenkään mun ei tarvinnut vastata heti, vaan hostäiti sanoi että mieti niin kauan kun haluat. Eihän se toisaalta olisi kuin 2-3kk lisää, toisaalta niin vähän mutta toisaalta niin kauan. Ei sillä, ei mulla ole todellakaan kiire takaisin Suomeenkaan, eikä mulla ole ollut jatkon kanssa silleen mitään suurempia suunnitelmia. Oon puhunut yhden mun kaverin kanssa, että oltaisiin heinäkuussa suunnattu Balille, ja kun kerroin tästä hostäidille niin se sanoi, että voisin mennä ja tulla sitten takaisin. Oon pohtinut tätä asiaa eilisestä saakka, ja näin jopa yöllä unta että lähdin Suomeen ja sitten itkin siellä että haluan takaisin Australiaan. Oon kyllä muutenkin nähnyt täällä todella häiriintyneitä unia, ja aamusin kiitän Luojaa siitä että ne oli vain unta.
Tuntuu, että kerrankin elämässäni oon oikeesti tehnyt jotain oikein lähtemällä tänne. Tuskin mua pyydettäisiin viikon jälkeen jäämään suunniteltua pidemmäksi aikaa, jos musta ei pidettäisi. Ja oon saanut yllättyä useampaankin otteeseen siitä, että ihmiset tulee kertomaan mulle, miten ylpeitä ovat mun lähdöstä. Ihmiset joiden kanssa en ole ollut tekemisissä aikoihin, ihmiset joiden kanssa välit ovat olleet kylmät Suomessa, mutta nyt viestejä tulee päivittäin. Ja tietysti myös läheiset ihmiset, perhe ja ystävät. En oo paljoa kerennyt mun elämän aikana saavuttamaan, joten tälläset hetket ei ole päivittäistä elämää. Kuka nyt tulisi sanomaan, että "hyvä Linda, että lopetit koulun kesken. Aijaa ja vielä toisenkin kerran, tosi hieno homma", no ei kukaan. Oon tähän asti saanut vain elämänneuvoja, mitkä lähinnä ärsyttää.
Mua vaan pelottaa, että jos kokoajan pitkitän paluuta Suomeen, että lopulta en halua enää tulla ollenkaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi! :)