Velkaa niille joille kelpaan vaik en oo täält hetkeen tulos takas

Mä oon ollut lähiaikoina aika huono ystävä. Jotenkin ei koskaan oo aikaa pitää muualle maailmaan yhteyttä, kun on kokoajan muka niin kiire. Kaikilla on muka aina niin kiire. Tosiasiassa mulla, ja tiedän että muillakin, on puhelin kädessä vähintään 50% vuorokaudesta. Aina on aikaa selata Instagram ja Facebook mutta silti yhelle helpolle "Mitä kuuluu?" -viestille ei tunnu olevan aikaa. Ja älkää nyt käsittäkö väärin, ei se haittaa. Ei mullakaan muka ole. Mulla on vaan välillä tosi huono omatunto siitä, etten aina tiedä mitä mulle tärkeiden ihmisten elämässä tapahtuu. Oikeesti haluisin tietää kaiken, kuulla jokaisen juorun ja jakaa jokaisen naurun, ja ehkä siksi se on niin vaikeeta. Niin paljon kun haluisin olla siellä, haluan myös olla täällä. Makaan tällä hetkellä altaan reunalla bikineissä, mutta silti samaan aikaan mä haluisin niin paljon olla Suomen sateessa. Ja vaikka kuinka monessa muussa maassa ja kaupungissa, missä on mulle tärkeitä ihmisiä. Kuulumisten tietäminen tuo ikävän pintaan ja saa mut haluamaan nopeesti muualle. Mulle tärkeillä ihmisillä on isoja asioita edessä ja mä oon vihanen itelleni siitä, että en voi olla mukana niissä.
Oikeesti mun piti olla jo Suomessa, mitä tapahtu? Kai mä halusin olla itsekäs ja ottaa kaiken, mitä Australialla on mulle antaa. 113 päivää kotiin, ehkä.

Me ollaan majailtu Gold Coastilla nyt viikon verran. Tää saattaa kuulostaa oudolta, mutta Mia tutustu lentokoneessa matkalla Brisbaneen suomalaistaustaiseen naiseen, joka kutsu meiät luoksensa lomailemaan ja toivotti tervetulleeksi niin pitkäksi aikaa, kun vaan halutaan. Täällä ollaan nyt oltu ja ollaan varmaan vielä hetki. Me ollaan saatu kokea Gold Coast eri tavalla, kun muussa tapauksessa oltaisiin koettu ja en voisi olla onnellisempi tällä hetkellä. On helpottavaa tietää, että maailmasta löytyy vielä niin aidosti hyväntahtosia ja ihania ihmisiä, kun keihin oon saanut täällä tutustua.
Me ollaan käyty veneilemässä ympäri Gold Coastin kanaaleja, saaria ja maailman kauniimpia rantoja.  Täällä on satanut muutamana päivänä aika paljon, mutta ne päivät on pelastanut lähellä sijaitseva outlet-kauppakeskus. Ollaan kierrelty Surfers Paradisea ympäriinsä muutamana päivänä ja se paikka muistuttaa surullisen paljon Ayia Napaa tms. euroopan turistirysiä, joten pysyn mielelläni vähän kauempana.
Me ollaan kävelty ympäri sademetsää ja jouduttu papukaijojen hyökkäyksen kohteeksi. Oon nähnyt maailman kauneimmat maisemat Tamborine nimiseltä vuorelta ja keittänyt kahvia normaalilla suomalaisella kahvinkeittimellä ekaan kertaan yli 8 kuukauteen ja tajunnut, miten ikävä mulla on suomalaista ruokaa. Kun aurinko laskee täällä jo ennen 6 illalla, oon tajunnut miten paljon mulla on ikävä Suomen (harvoja, lämpimiä) kauniita kesäiltoja. Oon tuntenut itseni niin tervetulleeksi täysin vieraiden ihmisten koteihin, että oon tajunnut, ettei perheen tarvitse olla verisukua. Oon miettinyt päivittäin, miten voin koskaan osoittaa, miten kiitollinen oon tästä kaikesta. Oon juossut mereen välittämättä miten kylmää tai onko siwllä joku joka voi tappaa mut. 
Ja jos Perthin julkinen liikenne oli syvältä, niin en edes tiedä, miten kuvailisin Gold Coastin julkista liikennettä. Sille ei löydy suomen kielestä tarpeeks rumaa sanaa.

Tuun myöhemmin kirjottamaan kunnolla ja laittamaan liian monta kuvaa meiän Gold Coast ajasta!

Today I've got million tomorrows I don't know

Meiän 7 viikon seikkailun ensimmäinen osa on nyt takana päin, kun jätettiin Brisbane tänään taakse ja jatkettiin matkaa niinkin pitkälle kun Gold Coastille ja Surfers Paradiseen! Meillä on täällä super mukvat oltavat ja voisin jäädä tänne vaikka koko loppu lomaksi... Mutta palaan siihen myöhemmin, nyt kuitenkin hetkeks takasin Brisbaneen!

Saavuttiin siis viime sunnuntaina aamusta ja oltiin molemmat super väsyneitä, mä mun huiman 4 tunnin lennon jälkeen ja Mia sen 26 tunnin jälkeen. Meiän kämpiltä oli matkaa cityyn sellanen 30 min kävelymatka, tämä siis jos kävelee yhtä suoraa tietä oikeeseen suuntaan. Me tietysti väsyneinä onnistuttiin eksymään ja haahuiltiin vaikka missä Chinatowneissa sun muissa kunnes päästiin perille Brisbane cityyn, jonka olin kuvitellut tosin aina olevan paljon isompi. Ja Brisbane oli tosi erilainen kun Perth, jota ikävöin ehkä vähän enemmän kun kehtaan myöntää. Yritin parhaani mukaan pitää Mian hereillä, että se pääsis jet lagista yli mahollisimman nopeesti ja päädyttiin  nukkumaan joskus 7 aikaan illalla.

Maanantai ja tiistai meni cityä ja South Bankia tutkiessa, matkasuunnitelmia tehdessä ja en edes huijaa varmaan paljoakaan jos sanon että käveltiin su-ti aikana yli 50 km, koska me tosiaan eksyttiin enemmän kun kerran sillä yhellä suoralla tiellä sinne cityyn. Kyllä, vaikka katoin Google mapsia puhelimesta. Tälläsiä asioita tapahtuu vaan mun elämässä, että tervetuloa vaan mukaan. 

Keskiviikkona oli yks mun elämän parhaita aussihetkiä! Tai itseasiassa varmaan mitään muitakaan hetkiä. Me oltiin sovittu herrojen M ja J kanssa että tehään jotain yhessä, ja koska M on Brisbanesta kotosin niin se näytteli meille muille turisteille paikkoja ja katottiin auringonlaskua korkeelta näköalatasanteelta, jonka nimeä en nyt muista. Jonka jälkeen ajettiin golfkentälle(?) jonnekkin päin Brisbanea ja jo matkan varrella oli sikana kenguruita tien laidalla, mutta ei aikaakaan niin minä olin siellä kentällä niiden söpöjen villien ihanien kenguruiden kanssa miettien, että kenelle tapahtuu tällästä. Oli jo super pimeetä siihen aikaan kun päästiin sinne, harmi etten saanut kuvia tilanteesta mutta kyllä ne elukat ja se hiiviskely siellä, että pääsisi mahollisimman lähelle nyt vaan meni aika top listoille. 

Kun sain kuulla että tien toisella puolella on hylätty mielisairaala niin mun tunteet sitä aluetta kohtaan hiipui sen verran nopeesti, että lähettiin  pois, mutta sainpahan hetken olla onnellinen.

Torstaina en muista, mitä tehtiin, joten ei varmaan mitään. Perjantaina mentiin samojen herrojen + 4 saksalaistytön kanssa kattelemaan Brisbanen yöelämää! Tapasin myös epäilemättä maailman suurimman Suomi-fanin. Me ei Mian kanssa viihdytty mitenkään erityisen myöhään koska meillä oli seuraavaksikin illaksi suunnitelmia ja käveltiin vesisateessa kotiin, tällä kertaa eksymättä.

Lauantai-iltana M:n luona oli kotibileet jonne mentiin vähän muita aikasemmin, käytiin kaikki yhessä kaupassa ja mentiin vähän auttelemaan. Tein ekaa kertaa yksin (okei Mia leikkas tomaatit) guacamolea ja sain paljon kehuja siitä, a) kiitos mun ihanalle opettajalle ja b) näättekö kaverit että en enää vaan sählää keittiössä? 

Oli super kiva ilta, tapasin uusia ihania ihmisiä ja me saatii  seuraa Byron Bayhin ja Sydneyyn minne suunnataan tässä kuukauden sisään! Otettiin yöllä Uber kotiin ja muutaman How I met your motherin jälkeen mentiin nukkumaan. 

Tänä aamuna heräsin yliaikasin, koska olin varma että jos nukun niin me missataan meiän bussi ja en saanu enää unta. Onneksi ollaan turvallisesti ja onnellisina perillä, vaikka tosin en voi uskoa että eka viikko on jo obi. 6 jäljellä ja Melbourne ja uusi koti oottaa! Nyt meen nukkumaan, että jaksan huomenna ruskettua, öitä murut x

It's not a goodbye, it's just a see you later

Vika viikko Perthissä meni super nopeesti. Mulla meni sata kertaa hermot pakkaamiseen, päädyin antamaan ja heittämään pois varmaan puolet mun vaatteista ja tavaroista, kun tajusin vihdoin, etten oo ees koskenut niihin tyyliin puoleen vuoteen. Yksi matkalaukullinen vaatteita ja yks repullinen kenkiä lähti oottamaan mua Melbourneen ja 12,5kg painava rinkka lähti mukaan reissuun. Se tosiaan paino 13kg kun tulin Suomesta tänne... En tiiä mitä kiviä pakkasin sen täyteen.

Tosiaan koko viimeviikko oli yhtä pakkaamista, stressaamista ja jännittämistä. Keskiviikkona tuli muuttajat ekaa kertaa ja torstaina ne vei kaikki tavarat pois ja me muutettiin väliaikseen kämppään, missä päädyin ite viettämään kuitenkin loppujenlopuksi vain yhden yön. Me syötiin ulkona tiistain jälkeen joka päivä ja siitä alkoi myös ärsyttävä matkalaukkuelämä. Perjantaina pidettiin mun läksiäiset Hannahilla ja vaikka porukkaa ei kauheesti ollut, niin kaikki tärkeimmät kaverit tuli ja sain sanottua hyvästit kaikille kenelle halusin. Hannah sammui jo ennen 11 ja kun kaikki muut lähti niin mä pillitin yksin takapihalla koira sylissäni varmaan tunnin. Siitä seuraavana 24 tuntina itkin/pidättelin itkua varmaan kokoajan. En tajunnut, että Perthistä lähteminen olisi niin kova paikka. Mutta asuin siellä kuitenkin 8kk ja siihen aikaan mahtuu niin paljon muistoja, niin hyviä kuin huonojakin. 

Lauantai-iltana Hannah vei mut kentälle ja Emily poikaystävineen tuli vielä sanomaan vikat heipat. Olin varmaan säälittävä näky kun istuin itkuisena siellä yksin oottelemassa lentoa... Mun päivälaskurin "East Coast" sanat vaihtui sanaan "Home" ja se näyttää tänään 124 päivää.
Kuitenkin nukuin koko 4h yölennon ja pääsin turvallisesti perille Brisbaneen 5 aikaan aamulla ja lähdin seikkailemaan mun terminaalista kansainväliseen terminaaliin löytääkseni Mian ja ylipitkän odotuksen jälkeen löysinkin sen sieltä ja meiän yhteinen matka vihdoinkin alko! Suunnistettiin meiän couchsurfing hostin luokse ennen aamu 8. Meillä on täällä käytössä oma kylppäri ja makkari ja meiän super symppis host on tosi paljon töissä niin ollaan aikalailla oltu täällä kämpillä ihan keskenämme. Asutaan tälläsen kukkulan päällä, minne kapuuminen joka päivä ei oo todellakaan mun lempparipuuhaa, mutta vaikka ollaan ekassa kerroksessa niin maisemat partsilta on kyllä kaiken sen kamppailun arvoset! 

Halusin vaan pikasesti tulla kertomaan, että kaikki on hyvin! Tuun myöhemmin vielä kirjottelemaan enemmän meiän Brisbane seikkailuista, kunhan ne on ensin ohi. Sunnuntaina jatketaan matkaa Gold Coastille! 
Hyvää viikonloppua muruset xx