Velkaa niille joille kelpaan vaik en oo täält hetkeen tulos takas

Mä oon ollut lähiaikoina aika huono ystävä. Jotenkin ei koskaan oo aikaa pitää muualle maailmaan yhteyttä, kun on kokoajan muka niin kiire. Kaikilla on muka aina niin kiire. Tosiasiassa mulla, ja tiedän että muillakin, on puhelin kädessä vähintään 50% vuorokaudesta. Aina on aikaa selata Instagram ja Facebook mutta silti yhelle helpolle "Mitä kuuluu?" -viestille ei tunnu olevan aikaa. Ja älkää nyt käsittäkö väärin, ei se haittaa. Ei mullakaan muka ole. Mulla on vaan välillä tosi huono omatunto siitä, etten aina tiedä mitä mulle tärkeiden ihmisten elämässä tapahtuu. Oikeesti haluisin tietää kaiken, kuulla jokaisen juorun ja jakaa jokaisen naurun, ja ehkä siksi se on niin vaikeeta. Niin paljon kun haluisin olla siellä, haluan myös olla täällä. Makaan tällä hetkellä altaan reunalla bikineissä, mutta silti samaan aikaan mä haluisin niin paljon olla Suomen sateessa. Ja vaikka kuinka monessa muussa maassa ja kaupungissa, missä on mulle tärkeitä ihmisiä. Kuulumisten tietäminen tuo ikävän pintaan ja saa mut haluamaan nopeesti muualle. Mulle tärkeillä ihmisillä on isoja asioita edessä ja mä oon vihanen itelleni siitä, että en voi olla mukana niissä.
Oikeesti mun piti olla jo Suomessa, mitä tapahtu? Kai mä halusin olla itsekäs ja ottaa kaiken, mitä Australialla on mulle antaa. 113 päivää kotiin, ehkä.

Me ollaan majailtu Gold Coastilla nyt viikon verran. Tää saattaa kuulostaa oudolta, mutta Mia tutustu lentokoneessa matkalla Brisbaneen suomalaistaustaiseen naiseen, joka kutsu meiät luoksensa lomailemaan ja toivotti tervetulleeksi niin pitkäksi aikaa, kun vaan halutaan. Täällä ollaan nyt oltu ja ollaan varmaan vielä hetki. Me ollaan saatu kokea Gold Coast eri tavalla, kun muussa tapauksessa oltaisiin koettu ja en voisi olla onnellisempi tällä hetkellä. On helpottavaa tietää, että maailmasta löytyy vielä niin aidosti hyväntahtosia ja ihania ihmisiä, kun keihin oon saanut täällä tutustua.
Me ollaan käyty veneilemässä ympäri Gold Coastin kanaaleja, saaria ja maailman kauniimpia rantoja.  Täällä on satanut muutamana päivänä aika paljon, mutta ne päivät on pelastanut lähellä sijaitseva outlet-kauppakeskus. Ollaan kierrelty Surfers Paradisea ympäriinsä muutamana päivänä ja se paikka muistuttaa surullisen paljon Ayia Napaa tms. euroopan turistirysiä, joten pysyn mielelläni vähän kauempana.
Me ollaan kävelty ympäri sademetsää ja jouduttu papukaijojen hyökkäyksen kohteeksi. Oon nähnyt maailman kauneimmat maisemat Tamborine nimiseltä vuorelta ja keittänyt kahvia normaalilla suomalaisella kahvinkeittimellä ekaan kertaan yli 8 kuukauteen ja tajunnut, miten ikävä mulla on suomalaista ruokaa. Kun aurinko laskee täällä jo ennen 6 illalla, oon tajunnut miten paljon mulla on ikävä Suomen (harvoja, lämpimiä) kauniita kesäiltoja. Oon tuntenut itseni niin tervetulleeksi täysin vieraiden ihmisten koteihin, että oon tajunnut, ettei perheen tarvitse olla verisukua. Oon miettinyt päivittäin, miten voin koskaan osoittaa, miten kiitollinen oon tästä kaikesta. Oon juossut mereen välittämättä miten kylmää tai onko siwllä joku joka voi tappaa mut. 
Ja jos Perthin julkinen liikenne oli syvältä, niin en edes tiedä, miten kuvailisin Gold Coastin julkista liikennettä. Sille ei löydy suomen kielestä tarpeeks rumaa sanaa.

Tuun myöhemmin kirjottamaan kunnolla ja laittamaan liian monta kuvaa meiän Gold Coast ajasta!