Au pair @ Australia

Kun mä ensimmäisen kerran harkitsin lähtöä Au pairiksi, mä etsin kaiken maailman blogit ja sivut läpi ja lueskelin muiden kokemuksista eri maissa. 
Mun tarkoitus oli tosiaan ensin lähteä Englantiin, koska halusin asua Lontoossa. Seuraavana aloin harkitsemaan Espanjaa, koska elämä auringon alla houkutteli kuitenkin enemmän. Yhtenä päivänä laitoin puolivitsillä mun Au Pair worldin profiiliin vaihtoehtoiseksi maaksi myös Australian, koska sinne matkustamisesta olin haaveillut jo vuosia. 
Kertaakaan en ole päätöstäni vielä katunut.

Pyysin Siiriä ja Sinnaa tekemään mun kanssa tälläsen "Au pairina Australiassa" -jutun, koska mä koin kaiken tiedon ja erilaisten ihmisten kokemukset todellakin auttavan mua todella monessa kysymyksessä koskien lähtöä, maan valintaa, viisumihommia, pakkaamista, odotuksia jne.  (Jos Au pair höpinä ei kiinnosta, niin en suosittele lukemaan enempää)

LÄHTÖ & SUUNNITTELU

Mitä kautta löysit hostperheen ja kauan siinä kesti?

Linda: Löysin oman perheeni Au Pair World -sivuston kautta. Mun mielestä oli parempi idea lähteä itsenäisesti kuin järjestön kautta. Mulla kesti monta kuukautta, ennenkuin tapasin tän perheen mihin lopulta sitten tulin. Osaksi tietysti sen takia, että en aluksi edes ettinyt perhettä Australiasta. Mutta jälkeenpäin ajatellen oon iloinen siitä, että siihen meni aikaa ja juttelin monen erilaisen perheen kanssa, koska sitä kautta huomasin mitä itse odotan ja haluan perheeltä.

Siiri: Löysin molemmat perheet aupairworld-sivuston kautta. Ensimmäisen perheen löytämiseen meni noin kuukausi, kun puhuin monien eri perheiden kanssa Australiasta, Englannista ja Italiasta, mutta toisen perheen löytäminen Australian sisällä kävi muutamassa päivässä.

Sinna: Löysin molemmat perheet Au Pair Worldista, eka löytyi n. 2 kuukaudessa kun mietin eri perheiden ja maiden välillä ja toinen viikossa kun olin jo Ausseissa.

Mitkä kulut maksoit itse?

Linda: Mä maksoin itse lentoliput (n. 750e) ja viisumin (n. 300e). Tietysti riippuu ihan siitä, että mitä sulla on jo. Mun piti hankkia käsimatkatavaralaukku vielä rinkan lisäksi, adapteri ja jotain muuta tollasta pientä tarpeellista. 

Siiri: Itse maksoin kaiken itse, paitsi vaihtaessani perhettä Brisbanesta Perthiin uusi hostperhe maksoi lentoni.

Sinna: Lentolippu 650e, viisumi n.300e

Miksi päätit lähteä Au pairiksi?

Linda: Oon jo vuosia haaveillut muuttavani ulkomaille edes vähäksi aikaa, ja viimesyksyisen Balin reissun jälkeen se olikin jo aika selvää, että halusin takasin maailmalle niin nopeasti kuin mahdollista. Ja koska en halunnut lähteä toiselle puolelle maailmaa ilman minkäänlaista suunnitelmaa ja viihdyn lasten kanssa, niin Au pairin työ oli siinä vaiheessa mulle paras vaihtoehto.

Siiri: Ajattelin sen olevan turvallisempi vaihtoehto kuin suoraan working holiday- tyylinen matkustelu ja töiden etsiminen ja olen tehnyt niin paljon lastenhoitohommia Suomessa että ajatus tuntui luonnolliselta.

Sinna: Olin suomessa vuoden töissä päiväkodissa ja kun sopimus loppui niin piti keksiä jotain muuta, tuntui luonnolliselta lähteä Au pairiksi kun oli jo vuoden tehnyt lasten kanssa töitä :)

Miksi Australia ja miksi Perth?

Linda: Oon täällä jo aikaisemminkin sanonut, että suunnittelin muutama vuosi sitten jo lähteväni Ausseihin reissaamaan, mutta siitä suunnitelmasta ei sillon tullut mitään. Joten halusin nyt vihdoinkin lähteä toteuttamaan sitä unelmaa. 
Kaikesta huolimatta en tiennyt paljoakaan Australiasta kun lähdin täältä perhettä etsimään, joten kaupungilla ei ollut mulle väliä. 

Siiri: Lähdin Australiaan rehellisesti koska halusin olla mahdollisimman kaukana Suomesta - samalla englanti käyttökielenä ja hyvät säät houkutti Ausseihin. Perthiin päädyin kun Brisbanessa asiat alkoivat mennä sekaisin ja halusin nähdä mahdollisimman paljon Australiaa, joten muuttaminen täysin toiselle puolelle maata oli siinä vaiheessa hyvä idea. 

Sinna: Oon aina halunnut Australiaan, Perth lähinnä siksi että täältä löyty ensimmäinen mukava perhe.

Mitä pakkasit mukaan?

Linda: Yritin pakata vain kaiken tarpeellisen, koska tiesin, että täältä tulee ostettua kaikkea enemmän kun osaan edes kuvitella. Joten mukaan lähti suurin osa kesävaatteista, lemppareimmat farkut ja hupparit, yhet lökärit, velour-oloasu, sisätossut, yhdet pitkät yöhousut, muutamat lempparikengät, yksi nahkatakki, reppu, suoristusrauta ja blaah kaikkea perus hygieniatarvikkeita jne. Otin myös tietokoneen ja mun tabletin missä nyt ei sinänsä ole mitään järkeä mutta... Sitten tietysti otin mun rakkaan leijona unilelun mukaan koti-ikävää lievittämään. Pääsin aika vähällä oikeestaan, mun rinkka paino vaan 13 kiloa ja käsimatkatavaralaukku (joka sais painaa 10kg) paino 11kg! Tarviin muutaman lisälaukun täältä lähtiessä kyllä...

Siiri: Mulla on mukana koko tämänhetkinen omaisuuteni (muutamia talvivaatteita lukuunottamatta), eli kesävaatteita, muutamat farkut ja pitkähihaisia talviaamujen- ja öiden varalle sekä meikit, läppäri, kamera, muutama kirja...

Sinna: Liikaa tavaraa.. Vaatteita, parit kengät, läppärin, kameran, meikit jne.

Mikä oli pahin pelkosi lähdön suhteen?

Linda: Tietysti siinä on aina omat riskinsä, kun tutustuu johonkin netissä. Ainoa asia mitä siinä voi tehdä, on olla hullu ja luottaa täysin tuntemattomiin ihmisiin jossain maailman toisella puolella. Joten onhan siinä vaikka mitä pelättävää ja varsinkin tälläsen yliajattelijan mielessä pyöri vaikka mitä, mutta kaikista eniten mua pelotti se, että kukaan ei ookkaan mua vastassa lentokentällä ja jään oman onneni nojaan johonkin Perthiin missä en oo ikinä ollutkaan. 

Siiri: Lähdin tosi pelottomalla asenteella ollenkaan ajattelematta mitä kaikkea voi käydä. Pahin pelkoni kuitenkin oli ettei lentokentällä olisi ketään vastassa. Koneessa mietinkin varasuunnitelmia mihin menisin yöksi ja mistä alkaisin etsiä töitä jos näin kävisi.

Sinna: En oikeestaan osannut pelätä mitään.. tottakai kävi mielessä et mitäs jos siel kentällä ei ookkaan kukaan vastassa.

PERILLÄ & TYÖ

Oliko hostperheesi vastassa lentokentällä vai miten pääsit perille?

Linda: Kaikista peloistani huolimatta kyllä oli. Odotin ensin, että perheen äiti + tytöt olisi mua vastassa ja sellasta porukkaa yritinkin sieltä kaikkien seasta aluksi ettiä. Siellä kuitenkin ootteli mua vaan perheen äiti, ja se hetki kun mä vihdoinkin näin sen siellä oli ehkä helpottavin koko mun elämän aikana. Tilanne oli muutenkin tosi ihana, se sieltä riensi halaamaan mua ja auttamaan mua mun laukkujen kanssa jonka jälkeen lähdettiin metsästämään autoa parkkipaikalta ja ajettiin onnellisina kotiin.

Siiri: Olivat onneksi, peloistani huolimatta! 

Sinna: Oli vastassa joo!

Onko Au pairin työ sitä, mitä odotit?

Linda: Yritin olla odottamatta paljoakaan. Ainoat tiedot mitä mulla koko hommasta oli, oli se mitä olin lukenut blogeista ja kuullut kavereilta. Mutta tietysti, kun kaikki perheet ja kaikki Au pairit on erilaisia, niin odotukset yleensä vaan pilaa kaiken. Mutta jos tähän nyt pitää jotain vastata, niin mun hostperheen ansiosta tää on paljon parempaa kuin osasin odottaa.

Siiri: En rehellisesti sanottuna odottanut mitään, mutta työ suurinpiirtein sitä mitä olin mielessäni kaavaillut. Tietysti yksittäiset asiat tulivat yllätyksenä, esim kuinka paljon tuskaa koiranpennun hoidosta koituu ja kuinka paljon pyykkiä viishenkinen perhe voi viikossa tuottaa! Tiestysti myös perheet ja lapset eivät luonnollisestikaan vastaa sitä ensivaikutelmaa, jonka saa Skypen välityksellä. Arjen lähtiessä rullaamaan paljastuu lasten todellinen temperamentti jne vasta kunnolla, mikä oli yllätys.

Sinna: Rehellisesti sanottuna ekassa perheessä ei tosiaan! 4 kuukauden jälkeen vaihdoin perhettä ja nyt on asiat paremmin kun hyvin.

Millainen hostperheesi on, millaisia työtehtäviä sinulta odotetaan?

Linda: Mulla on kaksi lasta huolehdittavana, 2v ja 4v tytöt.  
Mun työtehtävät keskittyy oikeastaan pelkästään tyttöihin, eikä multa odoteta muita kotitöitä kuin tiskikoneen täyttäminen/tyhjentäminen aamuisin. Eli siis vien tyttöjä kouluun/päivähoitoon, harrastuksiin ja sillon kun niitä ei ole niin puuhaillaan yhdessä kaikkea muuta kivaa. Mutta koska asuin 1,5 vuotta Suomessa yksin, niin totuin tekemään kotityöt yksinäni, niin kyllä mä täällä huvinvuoksi muutakin puuhailen pitkin päivää. Meillä käy kuitenkin siivoojat keskiviikkoisin, joten ne tekee isoimmat hommat. Mulla menis varmaan koko päivä jos alkaisin imuroimaan tätä jättitaloa.

Siiri: Nykyinen perheeni on nelihenkinen, lapset tyttö 10v ja poika 6v. Aamulla herätän lapset, pyöräilen kouluun ja haen lapset pyörällä koulusta, päivittäisiä siivoushommia ja ruoanlaittoa iltaisin. Satunnaisesti myös lastenhoitoa viikonloppuisin jos vanhemmilla menoa.

Sinna: Isä, äiti, pojat 5 & 7v. Aamulla aamupalaa, läksyjentekoa yms valmistautumista kouluun, kävelen niiden kanssa sinne, tulen kotiin & imuroin. Sit oonkin vapaa siihen asti että lapset pitää hakea koulusta, jäädään yleensä koulun viereiselle leikkikentälle joksikin aikaa. Sitten kotiin, puran tavarat repuista, syödään välipalaa, tehdään läksyt ja kun vanhemmat tulee kotiin oon periaatteessa vapaa :) joskus autan tekemään ruokaa, laittamaan pojat suihkuun ja nukkumaan.

Onko ollut hankalaa "elää jonkun toisen kodissa"?

Linda: Kyllä se aluksi kauhistutti. Idea siitä, että menisin täällä jääkaapille ja söisin sieltä jotain tuntui niin oudolta. Aluksi oli vähän sellanen olo, että oon varmaan tässä nyt jonkun tiellä kun istun sohvalla tai teen jotain väärin kun lähden illalla ulos. Mutta mä veikkaan, että se on hostperheille ihan yhtä outo tilanne, ne päästää vaan täysin tuntemattoman ihmisen asumaan niiden kotiin. Mun olo on kuitenkin alusta alkaen ollut todella tervetullut tähän taloon ja tähän perheeseen, joten enää mikään yllämainituista ei tunnu oudolta. Minä ja jopa mun kaverit on aina tervetulleita tähän taloon.

Siiri: ON. Mulle henkilökohtaisesti rankin osuus tässä duunissa. Aamusta iltaan täytyy jatkuvasti olla tietoinen siitä, että asut jonkun toisen ihmisen kodissa ja tätä täytyy kunnioittaa. Ei voi huudattaa musiikkia täysillä tai kävellä alusvaatteissa ympäri taloa, mikä välillä ärsyttää niin paljon!

Sinna: On.. niin paljon asioita mitä kaipaan yksin asumisessa!

Mitä asioita ikävöit Suomesta tai onko ollut koti-ikävä?

Linda: Mulle ei ole vielä kerennyt iskeä mikään koti-ikävä. Tai ikävä Suomeen, miten sen nyt sanoisikaan. Varmaan osittain siksi, että musta aidosti tuntuu siltä että oon kotonani täällä ja että tällä hetkellä mä kuulun tänne. 
Tietysti mulla on ikävä mun kavereita, Panua, perhettä, työkavereita jne, sehän vasta olisikin sairasta, jos ei olisi. Mutta mulla on enemmänkin sellanen olo että oispa ne täällä, eikä sellanen että oisimpa mä Suomessa. Ja tietysti klassinen ruisleipä on mielessä päivittäin ja irtokarkit!! Suomalainen maito, dippi, Suomen kesäyöt, koska täällä ei eteensä nää puol kaheksan jälkeen illalla. Kaikista isoimman ikävän vie kuitenkin mun ihana veljenpoika Rasmus, pusuja sille!

Siiri: SUODATINKAHVIA, ruisleipää, viileetä ilmaa hulluina hellepäivinä, toimivaa terveydenhuoltoa ja julkista liikennettä, ja liikennettä jossa oikeesti vallitsee jonkunlaiset käytöstavat ja liikennesäännöt. Vasta 6kk jälkeen alkoi miettimään kotiinpaluuta mutta muuten en ole koti-ikävää pahemmin potenut.

Sinna: Perhettä ja kavereita, julkista liikennettä (ja oikeenpuoleista liikennettä), toimivaa puhelinliittymää (mm rajaton netti), toimivaa pankkia, ruisleipää, karjalanpiirakoita, kesäöitä, dippiä.. Omaa asuntoa!

Onko ollut vaikeaa elää maassa, jossa on eri äidinkieli?

Linda: Onhan se aina hankalaa, kun on ensin tottunut 20 vuotta asumaan maassa missä kaikki ymmärtää sun äidinkieltä. Nyt jos mun pitäisi tästä yksinäni mennä pankkiin, lääkäriin tms. viralliseen paikkaan niin alkaisin varmaan itkemään. Mun henkilökohtasesti on ollut helpompi puhua englantia sellaisten ihmisten kanssa, jotka ei myöskään puhu sitä äidinkielenään. Aussiaksentti pahimmillaan on jotain niin järkyttävää sönkötystä että mulla menee järki, ja kuulemma niillä myös jotka yrittää mulle puhua, kun istun vaan ja tuijotan 5 min kun yritän ymmärtää pienen pääni sisällä mitä joku puhuu. On todella rasittavaa, kun yrittää selittää jotain ja unohtaa yhden sanan ja sitten koko jutussa ei ole enää mitään järkeä. Siinä ei edes Google Translate enää auta. Tosin, oon mä tavannut ihmisiäkin jotka puhuu super paljon huonommin englantia kun mä ja nekin pärjää. 
Mutta kyllä sitä aina pärjää, jos ei oo muutakaan vaihtoehtoa!

Siiri: Ei oikeastaan, käytin englantia opiskellessa ja töissä ennenkin päivittäin niin englanninkieli ei yllättänyt. 

Sinna: Ei oikeastaan :)

Odottaako perhe sinulta kokkaamista?

Linda: Ei odota, ja se on kaikkien kannalta tässä talossa paras vaihtoehto haha. Mun hostisä on super hyvä kokki, joten se yleensä tekee ruoan. 
Leivottiin tyttöjen kanssa kerran korvapuusteja ja kaikki nauraa mulle vieläkin, koska ne oli niin hirveitä!

Siiri: Joka arki-ilta, isän antaman reseptin mukaisesti.

Sinna: Edellisessä perheessä joka ilta, nyt satunnaisesti.

VAPAA-AIKA

Miten olet tutustunut uusiin ihmisiin, onko teillä paikallisia kavereita?

Linda: Noh, nettihän nyt tekee kaikesta nykyään aika helppoa. Siirin ja Sinnan löysin facebookista, siellä on aina eri maille ja kaupungeille erilaisia Au pair -ryhmiä. Sitten myös mun hostvanhempien kavereilla on Au paireja, joten niiden kautta oon sitten tutustunut niihin ja niiden kavereihin! Kyllä niitä paikallisiakin on tullut tavattua sitten millon mitäkin kautta :)

Siiri: Brisbanessa pyörin pääasiassa kaveriporukassa, joka koostui ainoastaan ausseista. Täällä Perthissä olen kunnolla tutustunut vaan Lindaan ja Sinnaan sillä myös ainainen ihmisiin tutustuminen ja muiden aupairien tapaaminen on alkanut tulla korvista ulos! Mielummin muutama hyvä ystävä kun kymmeniä hyvänpäiväntuttuja.

Sinna: Netissä, kavereiden kautta ja baareissa :) oon saanut kavereita aika hyvin ympäri maailmaa!

Jääkö töiltä paljon vapaa-aikaa, ja mitä teet silloin?

Linda: Mulla on viikonloput aina vapaata, keskiviikkoisin vien tytöt vaan kouluun ja päivähoitoon ja 9 jälkeen aamulla mulla alkaa vapaa-aika ja muina arkipäivinä yleensä pääsen siinä 4-5 aikaan "töistä". Nyt, kun Sinna asuu tosi lähellä niin se on täällä arkisinkin enemmän ja vähemmän, niin yleensä sillon vaan hengaillaan meillä tai kävellään ympäriinsä. Niinä harvoina päivinä, kun oon yksin niin yritän käydä lenkillä jne. Hirveen usein löydän kuitenkin itteni sängystä tekstailemasta enkä lenkkipolulta... Hups. Viikonloput menee yleensä rannalla, kaupungilla ja millon missäkin huitelemassa. 

Siiri: Jää vapaa-aikaa arkisin ja viikonloput ovat aika vapaata. Käytän vapaa-aikani rannalla makoillen, Lindan altaalla, shoppaillen, baarissa... Melkein aina kuitenkin oon grillaamassa itteäni rannalla ja syömässä nachoja!

Sinna: Nykyään tuntuu kun ei muuta oliskaan kun vapaa-aikaa! Käyn rannalla, näkemässä kavereita (Lindaa hah), shoppailen, käyn koirien kanssa lenkillä..

Mitkä on suurimmat erot Suomessa ja Australiassa elämisen välillä?

Linda: No ainakin ensimmäisenä ihmiset on paljon mukavampia. Siis tuntemattomat ihmiset. Joka aamu tuolla käppäillessa vastaantulijat toivottaa hyvät huomenet ja jää kyselemään kuulumisia tai muuten vaan heittää jotain outoa. Kuitenkin asiallista eikä mitään urpoiluja. Sää on tietysti myös aika iso muutos. Sieltä -20 asteen pakkasesta (mikä oli sillon kun mä lähdin) tänne +30 asteeseen oli aika iso harppaus. Liikenne on vasemmanpuoleista joten ensimmäisillä viikoilla meinasin miljoona kertaa jäädä auton alle kun katsoin väärään suuntaan ylittäessä tietä. Välimatkat on suurempia kun Suomessa. Jos sulla ei ole autoa niin helpointa on pysytellä omilla huudeilla. JA ihmiset kävelee täällä ilman kenkiä joka paikassa. Kaduilla, sisällä, kauppakeskuksissa, ravintoloissa. Mun uudet ihanat Havaianakset aiheutti mulle kauheen rakkulan jalkaan ja en voinut pitää kenkiä pariin päivään niin mäkin sitten vaan menin joka paikkaan ilman kenkiä! Maassa maan tavalla.

Siiri: Sää tietysti määrää täällä aika paljon elämää. Esim Brisbanessa arki pyöri puhtaasti sen mukaan millainen sää on (liian kuuma, myrsky tulossa jne) joka on hassua verrattuna Suomeen jossa kouluun ja töihin mennään oli sitten -20 tai hellepäivä. Täällä myös ruokatottumukset ovat tosi erilaisia, esim voileipä on normaali lounas ja kahvia ei kummemmin litkitä (jos juodaan se on kamalaa pikakahvia). Noi erot tulee ensimmäisenä mieleen.

Sinna: Aurinkorasvan käyttö! Inhoon sitä.. Suomessa en koskaan käytä aurinkorasvaa mut täällä ei pärjää ilman.. No eri puoleinen liikenne tietty, ekat kerrat ratissa oli jotain ihan kamalaa! Ylipäätään se että ilman autoa kaikki on tehty tosi hankalaksi. Yöelämää rakastavana mua ärsyttää kun suurimmassa osassa baareja pilkku tulee 12-2 välillä! Kalliit vuokrat..

Onko ajokorttia ja saatko käyttää perheen autoa vapaa-ajalla?

Linda: Mulla ei oo ajokortti mutta oon aika varma, että jos olisi niin saisin käyttää autoa jos kukaan muu ei sitä tarvitsisi :)

Siiri: En oo ajanu ajokorttia ollenkaan.

Sinna: On ajokortti, edellisessä perheessä sain käyttää autoa lähiympäristössä jos sitä ei muut tarvinnut, uudessa perheessä ei tarvitse kun asun niin lähellä kaikkea :)

Käytkö paljon juhlimassa, missä? Miten hostperheesi suhtautuu siihen?

Linda: Siihen verrattuna, miten usein kävin Suomessa ulkona niin käyn täällä tosi usein! En tästä nyt heittämällä muista milloin viimeksi oisin ollut juomatta koko viikonlopun, herran jestas. Enkä nyt todellakaan mitään riehu ja rellestä kokoajan, mutta on kiva päästä välillä vähän tuulettumaan. Riippuu vähän seurasta, että minne menen. Oon muutaman kerran ollut Cityssä ja Scarbroughissa, mutta ihan lempparipaikka juoda on kyllä rannalla. Vaikka täällä ei kyllä saisi lain mukaan juoda rannalla, mutta ei siellä kukaan koskaan ketään kyttää. 
Mun hostperhe on taas tässäkin asiassa ihan mahtava. Kyllä mä aina niille ilmoitan mihin päin suunnilleen oon menossa ja kenen kanssa. Ja ilmoitan jos en tuu yöksi kotiin. Eikä mua todellakaan haittaa ilmottaa, tekisin sen myös mun omille vanhemmille. Joten joo, ne suhtautuu siihen ihan normaalisti, että oon 20v ja joskus käyn ulkona.

Siiri: Brisbanessa olin kaikki viikonloput bilettämässä, aivan joka viikonloppu 5kk ajan. Vaikka vapaa-ajankäyttöni ei hostperheelle kuulu, niin sain kuulla loppuaikana hieman valittamista siitä mihin viikonloppuisin aikani kulutan, mutta en välittänyt. Täällä Perthissä en ole käynyt ulkona kun parina iltana, eikä kukaan reagoi tekemisiini mitenkään. Mun mielestä niin kauan kun pystyy työnsä hoitamaan arkisin kunnolla ja on skarppina niin vapaa-ajan saa jokainen käyttää parhaalla näkemällään tavalla!

Sinna: Asuin ennen niin kaukana kaikesta etten maanantaista torstaihin poistunut kotoota, joten perjantaisin heti kun lopetin työt lähdin ulos ja tulin vasta sunnuntai-iltana takasin. Perhe suhtautui siihen tosi rennosti ja sain mennä ja tulla miten halusin :) Nykysessä perheessä oon ollut vasta tosi vähän aikaa enkä oo juurikaan kerenny käymään ulkona mutta uskon että nekin on ok asian kanssa, tosi rentoja nekin.

SEKALAISTA

Onko suunnitelmasi muuttuneet sen jälkeen, kun lähdit Suomesta?

Linda: En osaa edes laskea, että monta kertaa. Haluan joka päivä eri asioita ja mennä eri paikkoihin, mutta yksi asia mistä oon aika varma on se, että en oo tulossa tän vuoden puolella kuitenkaan vielä takasin Suomeen, vaikka se oli tarkoitus. Tietysti tässä on vielä vaikka kuinka kauan aikaa jäljellä, mutta siltä musta nyt tuntuu. Alkuperäinen suunnitelma oli olla täällä tammikuusta heinäkuuhun, mennä Balille epämääräseksi ajaksi ja lähteä Suomeen. Nyt ainoa asia minkä tiedän varmaksi on se, että mä oon tänään täällä. Ja luultavasti vielä myös huomenna.

Siiri: On, moneen kertaan! Alkuperäisen suunnitelmani mukaan olisin jo takaisin Suomessa. Yhtäkkiä olenkin toisella puolella Australiaa ja kaikki suunnitelmat ovat menneet uusiksi. 

Sinna: Päivittäin.. yhtenä päivänä haluun takasin näkemään kavereita, toisena oon valmis tekemään kaikkeni että saan pidennettyä viisumia haha. Ei oo kiire suomeen :)

Kauan olet ollut/aiot olla Au pairina?

Linda: Oon nyt ollut aikalailla tasan 2 kuukautta! Eli vähiten meistä kaikista, sen saattaa ehkä huomata joistain vastauksista haha. Aion olla ainakin heinäkuuhun asti, jolloin olisin ollut yhteensä 6kk. Mutta voi olla että syksyllä kuitenkin jatkan. Ehkä. En tiedä. 

Siiri: Olen ollut vajaa 7kk ja aion olla luultavasti vielä seuraavat 1,5kk.

Sinna: Reilu 4 kuukautta, heinäkuuhun asti ois tarkotus.

Mikä asia tuli suurimpana yllätyksenä Australiassa?

Linda: Mä oon välillä vähän yksinkertanen, mutta mä luulin että täällä olis kenguruita joka paikassa. Vaan eipä ole! Haha no en tiedä, ehkä koko tässä lähtemisessä ja muuttamisessa ja täällä asumisessa isoin yllätys oli se, miten hyvä mun on ollut olla alusta asti. Balin reissun alussa mulla oli kamala koti-ikävä ja olin valmistautunut siihen myös tän reissun kanssa, mutta koskaan sitä ikävää ja pahaa oloa ei vaan koskaan tullut. 

Siiri: Huumeiden älyttömän runsas käyttö. Mä kun luulin että Australia olis tän suhteen super turvallinen maa älyttömän tiukan rajavartioinnin vuoksi, mutta ei todellakaan! Myös pitkät välimatkat paikasta toiseen yllättivät, vaikka niistä oltiin varotettu jo etukäteen.

Sinna: No ne pitkät välimatkat just... jos joku täällä sanoo "asutaan rannan vieressä" se meinaa yleensä sitä viittä kilometriä :D kalliit vuokrat! Useimmat asunnot on 300-600 dollaria viikossa mikä on tosi erilainen suomeen.

Oletko matkustanut paljon Australian sisällä?

Linda: Hah en oo varmaan kertaakaan poistunut Perthin rajojen ulkopuolelle, missä ne sitten meneekään. Joten ei, en ole. 

Siiri: Brisbanessa ollessani matkustin pitkin Sunshine Coast-Gold Coast rantalinjaa New South Walesin rajalle asti, ja Brisbanesta matkustin tänne Perthiin. Täällä en ole lähikaupunki Mandurahia pidemmäs eksynyt, toistaiseksi.

Sinna: En vielä.

Mitä aiot tehdä, kun palaat Suomeen?

Linda: Kumpa tietäisin. Yksi syy varmaan siihen, että mulla ei ole mikään kiire takasin on se, että mulla ei ole mitään hajua, mitä mulle siellä tapahtuu. Missä asun? Mihin meen töihin, meenkö edes? Pitäskö mun mennä kouluun? Kuka vielä muistaa, että oon ylipäätään olemassa? 

Siiri: Menen takaisin töihin, kerään rahaa ja lähden uuteen reissuun/opiskelemaan ulkomaille.

Sinna: Tällä hetkellä en haluu palata :D en tiiä, varmaan etin työn, asunnon ja säästän rahaa että pääsen takas maailmalle.

Ja viimeiseksi kaikkein tärkein kysymys, suosittelisitko Au pair -kokemusta muille? 

Linda: Jos vaan tykkää lapsista ja haluaa viettää lasten kanssa aikaa, niin todellakin! Helppo tapa lähteä maailmalle ja matkustaa! Varmasti kaikki, jotka on ikinä edes harkinnut lähtevänsä, on kuullut niitä kamalia tarinoita että Au pairin arki on syvältä ja perheet on hirveitä. Kyllä niitäkin löytyy, en sitä väitä. Mutta sen takia sanoisin, ettei kannata kiirehtiä perheen löytämisen kanssa. Mun kokemukset on kuitenkin 100% positiivisia (tähän asti), joten kyllä suosittelisin lähtemään jos vähääkään haluaa. 

Siiri: Suosittelisin! Mutta: vaikka välivuosi Australiassa houkuttaa ja lasten peräänkatsominen ei tunnu raskaalta duunilta, on oikeesti harkittava onko itestä asumaan toisessa maassa, toisen ihmisen kodissa, ja pahimmassa tapauksessa selvittymään yksinään, jos perheen kanssa menee sukset täysin ristiin. Vaikka tää aupairaika on ollu tuskaisia hetkiä ja päivittäistä ärsytystä täynnä niin en vaihtais tätä kokemusta mihinkään!

Sinna: Oon oppinu tääl tosi paljon itestäni ja muista, tutustunut ihan mahtaviin ihmisiin ja nauranut enemmän kun koskaan ennen mutta arki on ihan yhtä rasittavaa mitä se on suomessakin. Huonoja päiviä, vapaa-ajalla kaipais sitä omaa rauhaa mitä toisten nurkissa ei ole ja jotkut asiat stressaa. En silti vaihtais tätä kokemusta.

Jos kellekkään jäi mitään epäselvyyksiä tai kysymyksiä, mihin toivoisi saavansa vastauksen tai mitä tahansa niin kysykää ihmeessä! Kiitos mun vieraileville tähdille, toivottavasti tästä on jollekkin apua :)
PS. Muistathan, että nämä on vaan meidän omia kokemuksia ja ajatuksia, ei kiveen kirjoitettuja sääntöjä!

Go venture far beyond these shores

Heissan taas! Elämä tällä puolen maailmaa rullaa aika normisti, viikot menee ihan hullun nopeesti ja herään tähän elämään aina perjantaiaamusin silleen "mitä onks tänään taas perjantai?!" -fiiliksellä.
Meillä on perjantaisin aina playdatet meillä yhden englantilaisen, ranskalaisen ja ruotsalaisen tytön kanssa (jos joku ei tiedä, niin se tarkottaa sitä että tytöt tulee meille hostlapsiensa kanssa, lapset leikkii keskenään ja me puidaan elämän suuria ongelmia meidän takapihalla ja juodaan kahvia au pairien kesken), joten perjantai on mun lempparein päivä työviikosta. Paitsi että kohta sekin hauskuus loppuu koska mun hostäiti joutu ottamaan uintitunnit tytöille perjantaiksi, koska se on ainoo päivä kun mulla on molemmat tytöt kotona, perkele. Noh, pitää vaan kattoa uusi päivä joka jollain ihmeellä sopisi kaikille. 

Muuten työviikot menee yleensä sillee, että maanantaina on tyttöjen jumppatunnit, sen jälkeen vaan hengaillaan ja palaudutaan viikonlopusta (tai siis mä palaudun), tiistaina vien I:n kouluun ja yleensä mennään sen jälkeen E:n kanssa rannalle tai shoppailemaan. Torstaina I on koulussa puoleen päivään, ja aamuisin puuhaillaan jotain kivaa E:n kanssa, haetaan I koulusta ja nukutaan päikkärit koska elämä on niin rankkaa. Ja perjantai on aina ollut playdate päivä.

Viime viikonloppuna olin Siirin kanssa perjantaina Cityssä kiertelemässä baareja ja kattelemassa ympärille, lauantaina Sinnan kanssa juhlittiin sen uutta hostperhettä ja juotiin (minä vähän liikaa) viiniä rannalla. Ostettiin pizzaa matkaevääksi 5km kävelylle kotiin, Sinna kun tapansa mukaan tuli taas meille yöksi. Istuin katukivetyksellä ja söin pizzaa, kun joku aussimies käveli ohi ja kysyi haluisinko kenties lainata hänen pöytäänsä. En tarttunut tarjoukseen, tienposkessa oli ihan jees. Soitin kännipuhelun Monalle ja Janinalle Suomeen ja hyvä ettei itku tullut. Maanantaina oli taas joku outo pyhäpäivä, joten sunnuntaina mentiin Siirin kanssa yhteen baariin ihan tässä meidän lähellä toteamaan ettei se ollut ehkä ihan meidän paikka ja lähettiin mäkkärin kautta kotiin. Hyvin käytetty viikonloppu. 

Tuntuu ihan urpolta kirjottaa tänne tällästä, kun en oo oikeesti tehnyt yhtään mitään järkevää. Koska tää viikko on mennyt ihan samanlailla kun edellinenkin. Maanantaina jumpat, tiistaina ???, keskiviikkona vapaa jonka vietin melkeimpä kokonaan rannalla, torstaina oltiin rannalla E:n ja ruotsalaisen au pairin ja sen hostlapsen kanssa, perjantaina playdatet joihin Sinnakin liitty. 
Tilasin Sheinsideltä vaatteita ja postimies oli käynyt perjantaina mun paketin kanssa oven takana mutta en ollut kuullut koska oli juoruilut käynnissä takapihalla niin missasin sen ja nyt ärsyttää! Saan sen luultavasti tiistaina kotiovelle toimitettuna, ainakin toivon niin. Mulla ei oo aikaa lähteä hakemaan sitä yhtikäs mistään.

Perjantai-ilta meni taas baareissa ja seikkailin lauantaiaamuna kotiin, ja pienen välikuoleman jälkeen lähdin Siirin kanssa Scarboroughin rannalle. En tiedä mitään parempaa darralääkettä kun ranta, niin parasta. En ikinä tuu tottumaan enää siihen, etten voi tehdä niin. Onneksi siihen on vielä aikaa.
Lauantai-iltana päätettiin ottaa iisisti ja mentiin leffaan Siirin kanssa ja kotiin päästyäni nukahdin suunnilleen heti, koska edellisyön unet jäi taas n. 2 tuntisiksi.

Tänä aamuna heräsin joskus ennen yheksää, jonka jälkeen aika nopeasti lähdettiin Siirin kanssa polkemaan City Beachille, jonne on n. 7-8km matka (?), se edestakaisin jossain +30 asteessa ja vastatuulessa sellasta ärsyttävää ylä-alamäki tietä... Halusin oikeesti kuolla. Tykkään muutenkin paljon enemmän Scarboroughin rannasta ja sinne on niin ihanan helppo matka, että taidan pysyä vaan siellä tästä lähtien. 
Illalla tytöt tuli meille, käytiin ostamassa herkkuja ja selattiin puhelimia katottiin huonoa leffaa. 

En tiedä oonko koskaan maininnut siitä, miten urpoja ihmiset on täällä liikenteessä? Tai siis autoilijat ylipäätään, ajotyyli, parkkeeraaminen, kaikki on ihan syvältä. Mulla ei tähän hätään oo yhtäkään kuvaa, mutta kaikki parkkeeraa ihan minne vaan sattuu. Olin yks päivä lenkillä, niin joku oli ajanut autonsa vaan siihen puiston nurtsille vaikka alle 5m päässä oli parkkipaikka. MIKSI? Aina kun kävellään tyttöjen kanssa kouluun, niin me joudutaan kävellä joku 3 kertaa ton 10 min matkan aikana autotiellä, koska joku idiootti on päättänyt jättää autonsa kävelytielle, jotka on täällä muutenkin niin kapeita, että just ja just mahtuu kaks ihmistä kävelemään vierekkäin. Meinasin tänään viimeksi jäädä auton alle. Ja täällä ei ole mitään käsitystä suojatiestä, ja nekin kohdat mistä pitäisi sitten tietä lähteä ylittämään, on sellasia metrin levysiä ja autot pysähtyy risteyksissä just siihen kohtaan silleen että joudut siinä sitten seisomaan ikuisuuden ennenkun se rotisko siitä mihinkään liikahtaa. Todella raivostuttavaa. 

Yritän saada elämässäni jotain aikaseksi, että mulla olis joskus jopa jotain ihan oikeeta asiaa! Nää kuvatkin on jotain ihan random otoksia koska mulla ei oo mitään fiksuja kuvia, sori siitä.

11 päivää mun 21v synttäreihin... APUA MITÄ TAPAHTUU?