TJ 9 @ Perth

Heissaan! Mulla on ollut ehkä mun koko au pair -uran kauhein viikko. I alkoi oksentelemaan viime viikon keskiviikkona, perjantai-iltana kutsui sairaala ja sunnuntaina, kun se oli vihdoin kunnossa, niin E alkoi oksentelemaan... Se oli eilen illalla sit vuorostaan vierailemassa sairaalassa. Ja tää tarkoittaa sitä, että oon viime torstaista asti ollut joka työpäivän kokonaan sisällä ja kuunnellut kipeiden lasten itkua ja valitusta, siivonnut oksennusta, vaihtanut lakanoita ja pessyt omia ja lasten vaatteita ja hiuksia oksennuksesta.
Maanantaina oli mun ehkä koko 21 vuotisen elämäni kamalin päivä, kun E oksens I:n PÄÄLLE kun ne nukku päikkäreitä samssa sängyssä. Niitä lakanoita ja lapsia pesuun viedessä munkin vaatteet oli yltäpäältä oksennuksessa ja heitin lapset suihkuun ja meidän kaikkien vaatteet ja lakanat pesuun. En kuitenkaan huomannut, että E oli ennen mua kerennyt heittämään pesukoneeseen vaipan, joten laitoin koneen normaalisti päälle ja siinä kun se oli pyörinyt loppuun, niin avasin sen ja aloin lastaamaan niitä vaatteita ulos sieltä ihmetellen miksi ne ei oo puhdistunut yhtään + että ne on yltäpäältä sellasessa lumiloskan näkösen jutun peitossa. Noh, meiän koko pyykkihuoneen lattia oli sen ällöttävän aineen peitossa, kun olin repinyt ne märät ja allöttävät kamat ulos sieltä koneesta ja löysin sieltä pohjalta räjähtäneen vaipan. Pesin koko pyykkihuoneen ja pesukoneen ja heitin kaiken takaisin koneeseen...  Mun hostäiti on kuitenkin maailman ihanin ihminen ja se makso mulle tosi paljon ekstraa täatä työviikosta, vaikka en todellakaan olettanut sellasta. Tätähän tää mun työ nyt vaan pahimpina päivinä sattuu olemaan.
 Tänään on alkanut näyttää jo paremmalta, sormet ristissä toivon, että tää on nyt ohi. Pelkään, että mä saan ton tappotaudin täksi, eli mun vikaksi viikonlopuksi Perthissä. Oikeesti alan itkemään jos niin käy!
Oisin halunnut tehdä jotain super kivaa lasten kanssa näiden vikojen päivien kunniaksi, mutta onneksi mulla on vielä ens viikko aikaa!

Jep, mulla on 9 päivää aikaa jäljellä Perthissä! Jännittää, mutta hyvällä tavalla. Oon oottanut niin kauan pääseväni pois täältä, mutta oikeesti tuntuu aika kauheelta jättää yksi koti taas taakse.
 Mulla pitää tiistaina olla kamat kasassa, koska meiän pitää torstaina luovuttaa tää talo, ja muuttomiehet tulee tänne hakemaan kaiken muun paitsi sängyt keskiviikko aamuna. Me muutetaan sellaseen väliaikaseen kämppään tostai-lauantai ajaksi ja lauantai-iltana lähetään kaikki yhtä matkaa lentokentälle, hostperhe suuntaa Irlantiin ja mä Brisbaneen ja nähään sitte lokakuun lopussa Melbournessa!
Onneksi saan laittaa mun kamoja muuttokuorman mukana Melbourneen, niin ei tarvii reissussa raahata koko omaisuutta mukana.

Mulla on kauhee kriisi pakkaamisen suhteen. Mulla on 6 sortsit ja 5 mekkoa ja 5 kengät mitkä haluaisin ottaa mukaan. Ja siihen päälle vielä kaikki muu. Mutta oikeesti  Valot päälle Linda, et tarvii sun koko omaisuutta mukaan 6-7 viikon reissuun + että itehän rinkkas kannat! Mun pitää varmaan koepakata joku päivä ja kattoa vähän, mitä on järkeä ottaa. Viime vuonna Balilla mulla tais olla 2 kengät, 3 sortsit ja ömm ei yhtäkään mekkoa? Ja hyvin pärjäsin. Itseasiassa Gileillä sitä rinkkaa kantaessa keskellä päivää täydessä auringonpaisteessa toivoin, ettei mulla olisi ollut niinkään paljoa tavaraa...
Noh, tuun ens viikolla vielä ennen lähtö kertomaan, miten pakkaus suju! Jos selviän siitä järjissäni.
   

Kuitenkin, viimeviikosta vielä sen verran, ettei mun viikonloppu sentään mennyt töissä taikka oksennuksen peitossa. Menin perjantaina Hannahille yöksi, että pääsisin hetkeksi edes ulos tästä talosta. Sen hostiskä on ihan paras ja istuttiin pitkään vaan niiden keittiössä syöden pizzaa, juoden viiniä ja juoruillen. Lauantai aamuna ajettiin puoli Perthiä läpi ja yritettiin metsästää yhtä tiettyä donitsipaikkaa, että saatas aamupalaksi donitseja XD Meillä oli vielä iltapalaksi sipsejä mutta ne jäi kyllä välistä. Sitten mä vielä ihmettelen, miksi näytän plussapallolta, kun bikiniseason kolkuttelee oven takana. Mutta koska mulla ei oo kohta enää rahaa tälläseen ylensyömiseen niin kerrankos sitä. Voin melkeen luvata, että saatte lokakuun lopulla musta ja Miasta kuvia syömässä purkkinuudelia jossain kadunvarressa, kun meillä ei ole enää rahaa muuhun...
Poikkesimpa nyt taas aiheesta. Lauantaina illalla menin Emilylle kattomaan leffaa, koska meillä oli kotona viininmaistelujuhlat joita halusin karkuun. Tulin kuitenkin kotiin ennen 10 illalla ja menin suoraan sänkyyn. Sunnuntaina me otettiin Hannahin kanssa suunnaksi Caversham wildlife park, missä pääsin ekaa kertaa silittelemään kenguruita ja koalia! Oon tollasissa paikoissa aina kun pikku lapsi ja juoksentelen silittämässä ja koskemassa jokaista eläintä ja kiljun ja nauran kun hullu. Mutta ne on vaan niin söpöjääää! Meinasin kuolla nauruun, kun silittelin  yhtä isoa kengurua ja säikähdin sikana kun se nous yhtäkkiä ylös ja lähti pomppimaan poispäin, en oo koskaan tajunnu miten hölmöiltä ne näyttää kun ne pomppii hahah. Okei, nyt lähden hakemaan I:tä koulusta!
Ensviikkoon muruset! xx 
PS. Anteeks, että sanoin niin monta kertaa oksennus tän postauksen aikana...

Au pair @ Australia pt. 2

Koska Au pair @ Australia on mun blogin kaikkienaikojen luetuin postaus, ajattelin tehdä toisen version nyt, kun aikaa on kulunut ja suunnitelmat ja mielipiteet on muuttunut. Sain tällä kertaa mun suomalaisen kaverin Petran mukaan mun kanssa vastailemaan näihin!
Joten once again, jos pelkkä Au pair höpinä ei kiinnosta, en suosittele lukemaan pidemälle!

TYÖ & HOSTPERHE

Onko työ sitä, mitä odotit?
Linda: Rehellisesti odotin tän ehkä olevan vähän helpompaa. Nyt kun oon ollut täällä näin kauan ja tytöt on nii  tottuneita muhun niin ne osaa olla välillä tosi hankalia, mutta tottakai lasten kanssa työskentely on aina vähän rankkaa, on niin paljon vastuuta ja asioita mistä pitää muistaa huolehtia. Ja tiedän, että moni ihminen kuvittelee meidän täällä vaan makaavan auringon alla ja pitämässä hauskaa, mutta mulla on enemmänkin sellanen kotiäiti olo nykyään, ainoa ero siihen on se, että tiedän, että mun työaika loppuu päivän päätteeksi.
Petra: Rankempaa ja lapset paljon vaikeampia mitä oletin.

Tunnetko olevasi perheenjäsen vai pelkkä työntekijä?
Linda: Mä tunnen olevani tosi onnekas mun hostperheen suhteen, niinkun oon varmaan aiemmin maininnutkin. Mut on otettu täysillä mukaan perheeseen enkä todellakaan tunne olevani vaan yksi nimi palkkalistalla.
Petra: Siltä väliltä.

Kuinka paljon sulla on työtunteja viikossa ja onko teillä jonkinlainen arkirutiini?
Linda: Ömm mulla on n. 35-40 tuntia viikossa töitä. Meillä oli yhdessä vaiheessa vähän tarkemmat rutiinit kun tällä hetkellä, koska meidän kaikkien lähtöön on n. 3 viikkoa niin kaikki aktiviteetit jne. on jo lopetettu/loppunut ja tällä hetkellä oon aika vapaa tekemään lasten kanssa mitä tykkään nää viimeset viikot ennen lomaa. Yleensä nähdään muita au paireja ja niiden lapsia ja hengaillaan yhdessä, ja I käy vielä koulussa 3 päivää viikossa lähtöön asti.
Petra: Herään 6:30 ja lapsien koulu alkaa 8:30. Kahen jälkeen haen lapset ja oon niitten kanssa ilta kuuteen asti.

Tunnetko saavasi tarpeeksi palkkaa? Maksetaanko "ylitöistä"?
Linda: Siihen nähden, että en maksa asumisesta tai ruoasta tms muista asumisen mukana tulevista kuluista mitään, niin joo kyllä tunnen mun palkan olevan ihan riittävä. Ja joo mulle maksetaan tosi hyvin jos joudun olemaan töissä enemmän kun yleensä.
Petra: Saan 300 dollaria viikolta ja olen tyytyväinen. Saan ylitöistä lisää rahaa.

Onko hostperheessäsi ollut aikaisempia Au paireja ja jos on, oletko tavannut heitä?
Linda: Joo, taidan olla 6. tässä perheessä? Olen tavannut yhden tosi pikasesti kun se kävi täällä vähä aika sitten kylässä.
Petra: Oon näiden viides au pair ja aikasempi au pair vietti mun kaa viikon ja näytti miten mun pitää tehä kaikki täällä.

Lähtisitkö nykyisen kokemuksen perusteella uudestaan au pairiksi?
Linda: Vaikka mun kokemus on ollut kaikin puolin positiivinen ja rakastan mun hostperhettä, niin en usko että lähtisin enää tän vuoden jälkeen muualle tekemään tätä samaa hommaa. Suurimmaksi osaksi siksi, etten halua "pilata" tätä kokemusta sillä, että seuraava ei olisikaan niin hyvä. Kyllä tää au pair homma on mun mielestä enemmän sellanen once in a lifetime -juttu, mutta eihän sitä tietty koskaan tiedä. Tällä hetkellä sanoisin, että en lähtisi.
Petra: Lähtisin jos en sais muuta "kivempaa" työtä ulkomailta. Tää on kuitenki tosi hyvä ja helppo tapa päästä ulkomaille asumaan.

KOTISUOMI

Vaivaako ikävä Suomeen usein?

Linda: Nykyään useemmin kuin aluksi. Ehkä siksi, että kaikki oli aluksi niin uutta ja jännää. Ja koska tiedän, että lähtö lähestyy kokoajan. Ja aluksi ajattelin, että en halua mennä enää koskaan takasin, enkä osannut oikeen nähdä mitään syytä haluta mennä takaisin. Mutta mitä kauemmin oon poissa niin sitä enemmän opin näkemään niitä juttuja, mitä ikävöin ja mitkä saa mut ikävöimään kotia. En nyt siltikään joka päivä istu ja itke koti-ikävää todellakaan, mutta kyllä se kokoajan tuolla jossain on ja aina välillä se tulee esille.
Petra: Alussa mun ongelman oli se et en osannu nukkuu/olla yksin koska olin ollu parisuhteessa 1,5 vuotta ennen tänne tuloa. Sen takii mulla oli ikävä Suomeen ja koska täällä oli talvi ja Suomessa oli kesäfestareit minne oisin tosi paljon halunnu. Nyt ku oon tutustunu tosi ihaniin ihmisiin ja oon tottunu olee "yksin" ilman poikaystävää täällä nii ei oo enää ikävä. Oon ihan innoissani et oon täällä koska kesä on tulossa!

Pidätkö vielä paljon yhteyttä kavereihin Suomessa?

Linda: Pidän aika paljon, mutta en niin moneen, kun olin kuvitellut. Enkä niihin, joihin olin kuvitellut. Oikeastaan ne ihmiset, joille puhun melkein päivittäin, on todella yllättäviä. Mutta mulla on Suomessa kavereita, joiden tiedän aina olevan mun  elämässä, vaikka ei puhuttaisikaan joka viikko, tai edes joka kuukausi.
Petra: Oon viel whatsapp-ryhmissä ja luen niitä päivittäin joten oon tosi paljon.

Miten perheesi on suhtautunut poissaoloosi?

Linda: Ihan hyvin mun tietääkseni! Ikävä on varmasti molemminpuolinen, mutta perhe on aina perhe ja tiedän että ne rakastaa mua vaikka oonkin super kaukana.
Petra: En oo kysynyt mutta uskon että niillä on ikävä mutta onnellisia että oon päässy toteuttaa mun unelmaa.

Osaatko kuvitella tulevaisuuden Suomessa pitkän poissaolon jälkeen?
Linda: Mun tulevaisuus on tällä hetkellä enemmän auki, kun se on koskaan ollut. Osaan kuvitella itseni asumaan Suomeen taas, mutta toisaalta osaisin kyllä kuvitella itteni jonnekkin muuallekkin.
Petra: En halua kuvitella itteäni Suomen talvessa enää. Ootan innolla että pääsen käymään kesällä mutta en haluaisi jäädä Suomeen talven takia.

Onko suomenkieli unohtunut?
Linda: Hah no ei. Välillä tulee vastaan jotain sanoja, mitkä on vaan helpompi sanoa englanniksi koska niissä on enemmän järkeä silleen. Ja joskus käy niin, että en vaan muista jotain yksittäistä sanaa suomeksi, tai alotan puhumaan englantia vaikka mun pitäisi puhua suomea ja välillä, kun mun pitäisi sanoa "joo" niin sanon "yeah", mutta niin käy kyllä mulle usein toisinkin päin. Mutta kuitenkin käytän niin paljon suomea päivittäin, ettei mun olisi edes mahdollista unohtaa, miten sitä puhutaan. Ja oikeesti, voiko niin edes oikeesti käydä?
Petra: Ei oo unohtunut. Kerran en mitenkään muistanu mikä on mustekala suomeksi mutta mulla on käyny tällasii unohduksii Suomessakin :D

VAPAA-AIKA JA YSTÄVÄT

Oletko saanut paljon uusia kavereita ja missä tutustuitte?
Linda: Oon onneksi! Mun hostvanhempien kahen kaverin perheellä on au pairit, ja sinä aikana kun oon ollut täällä niin molemmissa on ollu jo 3 eri au pairia joten niistä on suurimmasta osasta tullu mjn hyviä kavereita ja sitten niiden kautta oon tutustunut ihmisiin, Petra löys mut itseasiassa tän blogin kautta ja kävi laittamassa mulle viestiä! Facebookissa on myös sellasia au pair ryhmiä kaikille isoille kaupungeille erikseen niin siellä kaikki aina kirjottelee ja kutsuu ihmisiä paikkoihin ja mukaan menoihin mutta tällä hetkellä Sinna taitaa olla mun ainoa kaveri täällä, jonka oon tavannut sitä kautta, ellen nyt ihan super väärin muista.
Petra: Oon saanu tosi paljon! Facebook-ryhmästä oon aina eka tutustunut johonkin ja sitten sen ihmisen kavereihin. Täällä on tosi helppo saada kavereita jos oon vaa ite aktiivinen.

Vietätkö paljon aikaa muiden suomalaisten kanssa?
Linda: En oikeestaan enää. Aluksi mun kaikki vapaa-aika meni suomalaisessa seurassa enimmikseen, mutta nykyään harvemmin ollaan ainakaan ihan vaan suomityttöjen kesken.
Petra: Mun parhaimmat kaverit täällä on Suomesta niin joo.

Jääkö sulle paljon vapaa-aikaa työn ohella?
Linda: Jää ihan tarpeeksi! Viikolla oon vapaalla yleensä 4-5 jälkeen, keskiviikkoisin vien tytöt vaan kouluun ja päivähoitoon ysiksi ja loppupäivä mulla on vapaata ja sitten tieysti viikonloput, jolloin mua harvemmin töissä tarvitaan. Joten sanoisin, että jää ihan kiitettävästi.
Petra: Mun lapset käy koulussa ja viikonloput on vapaat joten mulla on tosi paljon vapaa-aikaa.

Miten hostperheesi suhtautuu alkoholin käyttämiseen?
Linda: Ei mitenkään ihmeellisesti. Oon kömpinyt kotiin vaikka mihin aikaan ja vaikka millasessa kunnossa, mutta se ei tunnu häiritsevän ketään. Ainoa sopimus mitä meillä on, että laitan viestiä, jos en tuu kotiin yöksi. Ollaan monesti oltu mun kavereiden kanssa mun huoneessa alottelemassa ja säilytetty alkoholeja jääkaapissa ja se on ihan sallittua tässä talossa.
Petra: Niitten mielestä on hyvä et käyn ulkona ja tutustun ihmisiin.

Onko au pairilla "lupaa deittailla"?
Linda: No, melkeen jokainen mun kaveri on jossakin vaiheessa täällä oloaan ollut treffeillä jne. ja en oo vielä ainakaan kuullut, että kukaan olisi sitä kieltänyt. Mun perhe suhtautuu (tähänkin) asiaan tosi rennosti ja oon esitellyt yhden kakslahkeisen niille ja ollaan vietetty meillä yhdessä aikaa ja se on ollut mun perheelle aina ihan ok. Yhden hostäidin oon kuullut olevan ihan raivoissaan au pairinsa Tinderin käytöstä, mutta hei haloo oikeesti. Ymmärrän, että kaikki perheet ei salli poikien kotiintuomista, mutta mun mielestä se, mitä jokainen tekee vapaa-ajallaan pitäisi olla ok siihen asti, kun se ei vaikuta negatiivisesti työntekoon tai ole laitonta.
Petra: Haha tottakai? :D

Oletko kokenut hankalaksi muodostaa ihmissuhteita ihmisten kanssa, joilla on eri äidinkieli?
Linda: Aluksi ehkä joo, tunteiden ilmaiseminen ja niistä puhuminen tuntu mulle aluks aika vaikeelta. Ja oon kuullut tän saman ongelman muiltakin, ja ehkä sen takia viihdyin aluksi enemmän suomityttöjen kanssa, mutta nykyään en stressaa enää siitä, jos joku sana ei onnsitu. Sitten selitän mitä koitan sanoa ja se löytyy sieltä aina jossain vaiheessa, kertaakaan mulle ei ole käynyt vielä niin, että oisin jäänyt täysin epäymmärretyksi. Mutta tällä hetkellä kaikki ihmiset, joiden kanssa vietän eniten aikaa, puhuu äidinkielenään englantia ja se ei estä niitä ihmisiä olemasta mulle tärkeitä.
Petra: Ei oo vaikeeta kunhan sillä toisella on hyvä englanti. Suomalaisiin on kuitenkin helpompi kun voi vaan puhua omaa äidinkieltä ja samanlainen kulttuuri.

AUSTRALIA

Onko Australiassa aina lämmin?
Linda: NO EI. Elin kauan jossain harhaluulossa, että on, mutta karu totuus iski vasten mun kasvoja tossa touko-kesäkuussa kun täällä alko viilenemään. Pohjoisessa taitaa olla vuoden ympäri semi lämmin, tänään ainakin Darwinissa oli +32. Melbournessa ja vissiin Sydneyssä asti on tullut tänä talvena lunta. Että ei, Australiassa ei todellakaan ole aina lämmin.
Petra: Ei! Oon viimeset 2 kuukautta ollu nahkatakilla 90% ajasta täällä.

Onko Aussiaksenttia vaikea ymmärtää?
Linda: Siis oon rehellisesti sitä mieltä, että Australian kieli pitäisi olla omansa ja englannin kieli omansa. Jotkut sanat ja sanonnat on niin outoja ja vielä siihen päälle sillä laiskalla aussiaksentilla sanottuna niin kyllä meni mulla ainakin hetki opetella ymmärtämään ja mulle on naurettu niin monta kertaa, kun oon pyytänyt ihmisiä puhumaan hitaampaa ja vähän ymmärretymmin. Mun muutama kaveri on Irlannista, ja henkilökohtasesti mun on ollut alusta asti helpompi ymmärtää niitä, kuin joitain ausseja.
Petra: Luulin et tää ois vaikeempaa. Riippuu kans kenen kanssa puhuu, koska mun hostperhe yrittää puhuu mulle aina mahdollisemman selvästi kun taas muut ihmiset

Onko kaikki ötökät ja eläimet Australiassa vaarallisia?
Linda: Haha no ei ole. Oon kaks kertaa seittemän kuukauden aikana nähny kakssuper isoa hämppistä ja toinen niistä ei ainakaan ollut myrkyllinen, ja toinen niistä ei ollut edes lähelläkään Perthiä. Mutta niitä kaheksanjalkasia en kyllä lähde puolustelemaan, vaikka ne ei ois vaarallisia fyysisesti niin ne on vaaraksi mun mielenterveydelle. Ja ei, en oo (ainakaan tietääkseni) vielä törmännyt mihinkään elukkaan, joka voisi tappaa. Paitsi meduusoihin tosin, mutta onko nekään kaikki edes myrkyllisiä? Ja muutamaan rumaan sammakkoon, mutta niidenkään myrkyllisyydestä en oo varma.
Petra: Tääl on vaarallisii eläimii mut onneks toi perhe sano et en tuun törmää niihin Perthissä ainakaan!

Jos voisit tuoda yhden asian Suomesta Ausseihin, mikä se olisi?
Linda: Mietin salmiakin ja ruisleivän väliltä (ylläri, että molemmat on jotain syötävää...), mutta toisaalta oon jossakin muodossa saanut kumpaakin täällä. Toisaalta mulla on kyllä niin ikävä niitä salmiakkiruutuja mutta myös reissumies ruisleipää! Ja myös vähän ehkä muutamaa ihmistäkin... Ottaisin silti kyllä ruisleivän.
Petra: Ruisleivän onneks löysin jo täältä mutta fazerin suklaan haluisin.

Muistetaanhan sitten taas, että nää vastaukset perustuu vaan meidän omiin kokemuksiin! Kaikki perheet ja au pairit on erilaisia joten varmasti löytyy monta erilaista näkökulmaa kaikkeen!
Ja nyt viimekuussahan tosiaan au pairien työsäännöt muuttu täällä ja saman perheen kanssa on luvallista työskennellä entisen 6kk sijaan 12kk! 

Jos jollain jäi jotain kysyttävää niin kysykää ihmeessä! Ja kiitos paljon Petralle vastauksista xx

Every day one step closer to home

Löysin täydellisen lennon Suomeen. Mutta mietin, että onko mun järkeä ostaa sitä nyt? Lähtöpäivään on vielä 5kk ja kun mietin, monta kertaa mun suunnitelmat muuttu ekan 5kk aikana täällä, niin montahan kertaa se tulee muuttumaan tässä seuraavan 5kk aikana? Ja lentojen hinnat tulee muuttumaan myös, eikä niin kauheen hyvään suuntaan jos pitkitän tätä. Mutta mun tuurilla jos nyt ostan sen niin löydän elämäni rakkauden Melbournesta ja voitan lotossa ja voisin jäädä tänne ikuisiksi ajoiksi. Okei, ehkä jos voittaisin lotossa niin joku 600e ei paljoa enää toisaalta mieltä painais... Ja ilman sitä lottovoittoa en tosiaan voi jäädä. Tai no iman viisumia en voi jäädä ja sitä en lottovoitolla kyllä saa ja elämän rakkaudenkin kanssa siitä tulis hyvin monimutkasta... En halua/pysty/uskalla ostaa sitä lentoa!! Kotiinpaluusta tulis liian todellista. Plus että jos mun säästötililtä katois nyt tollanen summa niin alkaisin varmaan itkemään.
olin suunnitellut, että ostan paluulennon niillä palkoilla mitä saan marraskuusta eteenpäin, mutta minä urpo menin momondoon seikkailemaan ja sain pakkomielteen tästä.

Musta tuntuu, että tää viikko on kestänyt ikuisuuden. Hostäiti pääsi Balilta kotiin maanantaina vaikka se tulivuorenpurkaus tuntu laittavan lentokentän kiinni joka toinen päivä. Viime viikonloppuna oltiin ulkona mutta onneksi mä llhdin jo ennen 12 citystä kotiin, koska olin vähän kipeä ja muutenkin, northbridge on jo mun osalta aika nähty... Ja koska mun vapaa-aika viikolla menee aikalailla kotona tai iltasin lenkillä käyden, niin oon päässyt mut säästöbudjettiin jo tässä vaiheessa ja mulla on vielä 3 viikkoa palkallista työtä jäljellä! Joten ehkä pärjään reissun päällä, toivotaan ainakin. Eilen oli  tasan 3 viikkoa lähtöön! Musta tuntuu, että tää aika hyppäsi 2 kuukaudesta 3 viikkoon yhdessä yössä ja mä oon ihan paniikissa. Mä en halua sanoa heippa mun ihanille kavereille! Mä tiedän, että me nähään uudestaan, mutta siltiiiiii. Jännittääää!

En tiedä, mikä tän postauksen ideana oli, ei mulla silleen mitään asiaa kyllä ollu.

Pikku E

When you feel this, don't let it go

4 viikkoa. 4 ärsyttävää maanantaiherätystä, 4 "mitä onks tänään jo perjantai?!" herätystä, 4 sunnuntailounasta mun lempparikavereiden kanssa (jotka tulee marraskuun vikana viikonloppuna mun luo Melbourneen!!!).
Sitten n. 7 viikkoa reissussa vapaana tekemään mitä haluan, jonka jälkeen mun vuoden viisumissa on jäljellä n. 2 ja puoli kuukautta. Viikon päästä mun lähdöstä on 7 kuukautta. 24 päivän päästä siitä, kun lähdin Balille, on vuosi. Se matka on varmaan suurin syypää mun lopulliseen lähtöön Suomesta. Vaikka mä itkin ja pelkäsin niin paljon yhtä 6 viikon matkaa. Mulla on super ikävä sitä vapautta siellä. Joka aamu herätessä olin vapaa tekemään just sitä mitä tykkään.

Näitä kaikkia lukuja ja päiviä aatellessa mulla on vaan yksi ajatus päässä: mä oon kohta Suomessa. Oikeesti mulla on enemmän aikaa takana kuin edessä. Friikkailen aina näistä samoista aioista täällä, tiedän. Kun kaikki sanoi, että aika tulee menee niin nopeesti, niin en koskaan uskonu että näin nopeesti!

Mua on pelottanut kauheesti, etten sovi enää joukkoon kun meen takas. Mä tiedän, että mä oon muuttunut tosi paljon siitä, kuka olin viimevuonna. Tai en ehkä sanoisi, että muuttunut, mutta oon enemmän oma itteni ja se, joka haluan olla. En enää häpeä sanoa asioita suoraan. Ehkä oon enemmänkin kasvanut ihmisenä, kuin muuttunut. Mutta mitä jos kukaan ei tykkää musta enää tälläsenä? Mitä jos nykyinen mä ei tykkää enää kenestäkään? En haluisi lähteä uudestaan. Ehkä. Ainakaan vähään aikaan. Haluaisin oikeesti asettua aloilleni hetkeksi ja korjata asiat kotona. Hoitaa asiat loppuun, jotka joskus aloitin. Pitää paremmin yhteyttä mun perheeseen ja viettää aikaa yhdessä. Nähdä kun mun veljenlapset kasvaa, musta tuntuu, että oon missanut niin paljon. Soitin eilen Facetimepuhelun Petralle ja se oli juuri niiden muksujen kanssa ja Rasmus siellä sai soperrettua "Moi, mitä kuuluu?" ja mun nimeä sen verran, että itkuhan siinä pääsi.

 Oon alkanut inhoomaan suomalaisten tapaa näyttää tunteita. Aion pitää huolen siitä, että kaikki mulle tärkeät ihmiset tietää, miten paljon välitän niistä. Saan varmaan jonku  hullun leiman otsaani, mutta mitä sitten.

Olin viime viikonloppuna 4 päivää yksin kotona. En uskaltanut mainita siitä tänne etukäteen ettei joku hullu tule ja murhaa mua. Olin vaan yhen yön yksin, ja senkin nukuin peloissani, huonosti ja keittiöveitsi yöpöydällä. Oikeesti, en huijaa edes. Tää talo on super iso ja kolkko ja vanha ja pitää kokoajan jotain omituista meteliä. Yksi parvekkeen ovi aukeaa aina, jos on tosi kova tuuli. Yhtien playdatejen aikana lapset löysi jonkun tosi hämärän aukon johonki  todella outoon varastoon ja se oikeesti tekee mut hulluks. Joka kerta kun tuun ulos mun huoneesta, nään sen ja saan pienen sydänkohtauksen, kun se näyttää siltä, että se olis vähän raollaan. 4 viikkoa tässä kauhujen talossa, ja ei toivottavasti enää yhtäkään yötä yksin.
Kuitenkin, takas siihen viikonloppuun. Perjantainatänne tuli mun muutama kaveri ja meiän oli tarkotus juoda ja tilata jotain ruokaa, mutta päädyttiin vain juomaan ja sammuttiin Hannahin kanssa puoli 11 illalla mun sänkyyn. Koitin tehdä comebackin, mutta päädyin takasin sänkyyn kaheltatoista. Hienosti meni. Lauantaina(kin) päädyin juomaan liikaa ja sunnuntaina istuin yksin sohvalla ja yritin kattoa Skinsiä netflixistä ja olla kääntämättä mun päätä mihinkään suuntaan koska vain täysin paikallaan oli sellanen olo, että selviän siitä hengissä.
Mun yksi kaveri tuli täksi viikonlopuksi takas Perthiin, ja lupasin mennä ulos sen kanssa, mutta tekis mieli pysyä limpparilinjalla.

Tällä viikolla ei oo varmaan muuten tapahtunut mitään mainitsemisen arvosta. Mun hostäiti lähti Balille mun kavereiden hostäitien kanssa ja rukoilen päivittäin, että siellä käynnissä oleva tulivuorenpurkaus ei estä niitä pääsemästä maanantaina takasin kotiin.
Eilinen työpäivä oli myös aika ihana ja mainitsemisenarvonen, oltiin ensin puol 3 asti Hannahilla Emilyn ja lasten kanssa, jonka jälkeen tulin käymään kotona ja lähdettiin Emilylle ja tultiin kotiin kun hostiskä tuli töistä. Eli siis käytännössä vaan olin koko päivän mun kavereiden kanssa ja lapset oli onnellisia saadessaan seuraa, win-win.

Mä lähden nyt kehittämään itelleni vaatekriisin ja parantamaan mun flunssaa tulikuumaan suihkuun, hyvää viikonloppua muruset xx