Take your space and take your reasons

Musta tuntuu etten oo vieläkään selvinnyt viime viikonlopusta, en fyysisesti enkä henkisesti, joten tekstin laatu näyttää varmaan myös siltä. Musta muutenkin tuntuu että tää kuumuus ei tee hyvää mun ajattelukyvylle, välillä kun jaksan herätä tähän todellisuuteen mun onnellisuuden kuplasta, huomaan taas mun päätöksien ja ajatusmaailman olleen sitä luokkaa että oksat pois. 

Viime viikko on ollut todella hämmentävä kaikin tavoin. Musta tuntuu, että mun elämä on kääntynyt kaksi kertaa ihan päälaelleen yhden viikon aikana. Oon ollut yhtenä hetkenä niin rakastunut mun elämään että torstaiaamuna, kun tulin alakertaan toivottamaan I:lle hyvää syntymäpäivää niin se ihmetteli täällä kovaan ääneen, että miksi Linda on noin onnellinen. Tänä aamuna musta ei oo todellakaan voinut sanoa samaa. Oon tuskin nukkunut ollenkaan viimeyönä, mun ajatukset on juossut laidasta laitaan ja eilen illalla tajusin makaavani sängyssä nauraen ja itkien samaa aikaa. Ottakaa nyt sitten tästä elämästä jotain selvää.
Kai se vaan on niin, että itteään ei pääse karkuun vaikka kuinka kauas lähtisi.

Työviikko taas oli ja meni, tiistaina vein E:n rannalle ja hypittiin aalloissa ja se tyttö tekee mut kyllä niin onnelliseksi. Meillä on melkein aina niin hauskaa yhdessä. Kun tulin tänne sillon 6(?) viikkoa sitten, niin se oli niin äitin tyttö etten saanut ees auttaa sitä ulos autosta. Viimeviikolla yhtenä päivänä se sai raivarit illallispöydässä koska se halusi että mä autan sitä syömään eikä äiti ja toisena päivänä kun yritin mennä yläkertaan vapaa-ajallani niin se jäi roikkumaan mun jalkaan ja halusi että halin sitä vielä hetken ennenkuin lähden. Aaaw, niin söpö. Aina kun joku tulee mun lähelle niin se huutaa "My Linda!!" ja juoksee mun syliin. No touching, I have my bodyguard hahah.
Perjantaina meillä oli taas playdatet samojen tyttöjen kanssa kun muutama viikko sitten, on niin ihanaa saada seuraa tytöille ja päivitellä elämää muidenkin kuin kahden alle 5v tytön kanssa päivittäin.

Lauantaina meillä oli kotona I:n synttärijuhlat. Sinna oli ollut edellisenä yönä meillä yötä ja aamulla heti ekana lähdettiin kauppaan hakemaan juomista illaksi, tultiin meille auttamaan juhlien valmisteluissa ja aika nopeesti kun juhlat oli lähtenyt käyntiin niin me karattiin Sinnan kanssa mun kaverin kyydillä hakemaan Siiri ja lähdettiin ajamaan jonnekkin Mandurahin seuduille, missä lie sitten onkaan. Ajettiin varmaan yli tunti ja kun päästiin perille, niin nää älypäät oli unohtaneet avaimet sisälle asuntoon mihin oltiin menossa... Noh, Australiassa kun ollaan ja täällä ei järjenjuoksu tunnu kellään olevan mitenkään erityisen nopeeta, niin poikien mielestä järkevin tapa päästä takaisin sisään oli irrottaa katosta palanen ja mennä ilmastointikanavan(?) kautta asuntoon... No, pääasia että päästiin sisälle ja saatiin juomat kylmään haha. 
Hyvät bileet, oon siellä vannonut vihaavani kaikkia mulle tärkeitä ihmisiä siinä talossa ja Siiriä en muista nähneeni koko iltana vaikka talossa oli 1 kerros ja 3 makkaria. Ei sillä että muistaisin paljon muutakaan. Sinnan sanojen mukaan se on ollut yksin 12 aikaan hereillä kun kaikki muut oli jo mennyt nukkumaan. Tiedä sitten missä mäkin oon heilunut koska muistan katsoneeni kelloa 05:10 ja Siiri tuli herättämään mut puoli kaheksalta, joten yöunet ei ainakaan ollut turhan pitkät. Koomailtiin siellä puoleenpäivään asti kunnes lähettiin ajamaan kotiin ja nukuin seuraavana yönä yli 13 tuntia.

Eilinen päivä meni siinä kun laahustin täällä kun mikäkin haamu jossain unikoomassa, illalla kävin juoksemassa taas ekaa kertaa viikkoon ja noh loput tästä mun hullusta elämästä taisinkin jo kertoa tossa ylempänä. Aion nyt vaan hautautua kotiin ja olla liikkumatta minnekkään muualle kun lenkkipolulle muutamaan päivään. 
Kai se vaan on niin että siellä missä tuntee olevansa kotona, tulee myös arki vastaan. Oon niin onnellinen siitä, että oon täällä mutta ei se tarkota enää sitäkään, että kuljen täällä hymyssä suin joka päivä. Eikä mulla ole "koti-ikävä", sillä mun koti on nyt täällä. Mun kotikadulla kasvaa palmuja ja tänäänkin on ollut niin kuuma että sisälläkään ei tiedä miten päin olisi. Tästä on tullut tavallista. Oikeestaan mä oon odottanut tätä kokoajan. Ja vaikka täälläkin on jo ihmisiä, joihin en toivo törmääväni kun lähden kotiovesta ulos, niin elämä on kivaa. Tai ainakin ehkä on jo huomenna... Ens viikolla? Tänään mua ärsyttää.