Ubud, planet of the apes

Eli siis kun lähdettiin Gili Trawanganilta, me saatiin valita, että jättääkö bussikuljetus meidät Ubudiin, Seminyakiin vai Kutalle ja kai siinä oli muitakin vaihtoehtoja. Ubud oli yksi paikka, jossa ollaan suunniteltu käyvämme, joten lähdettiin suoraan sinne. Mentiin ensin tsekkaamaan hotelli, jota yksi uusi tuttavuus Kutalta suositteli. Meidän tuurilla se oli täynnä. Onneksi siihen pomppasi joku mies suosittelemaan jo seuraavaa hotellia, joten tartuttiin sen tarjoukseen ja lähdettiin sen mukana uudelle hotellille, Ubud Permai Bungalowsille, ja kävi ilmi, että olin kattonut sitä netistä jo edellisenä iltana ja se olisi luultavasti ollut muutenkin meidän seuraava kokeilu. Itse henkilökohtaisesti mä tykkäsin kyllä siitä hotellista. Huoneet oli aika ahtaat, mutta se nyt on aika pieni miinus. 

Meidän onneksemme harmiksemme hotelli sijaitsi suoraan tunnetun Monkey Forestin takana, johon oltiin suunniteltu menevämme vierailemaan. Hotellin pihasta portaat alas, niin oltiin jo apinametsän portailla, niin eipähän tarvinnut kauas matkustaa. Tämä onni muuttui kuitenkin aika nopeesti lähemmäs kirousta. Mun sormet ei riitä laskemaan kertoja, kun apinat tuli keskyttämään mun rauhallisen hengailuhetken parvekkeella, matkan kauppaan, rentouttavan auringonottamisen altaalla, aamiaishetken, tai muuten vaan minkä tahansa kohtauksen. Sitä kuvittelisi, että "tui tui ihana apina tule syliin niin mä silitän". Eip. 
Apinat on aika agressiivisia, kun sille päälle sattuvat. Yksi meistä sai jopa hampaanjäljet mahaansa todistukseksi. Ne sähisee ja varastaa kaiken minkä käsiinsä saa pöydältä. Muutamana aamuna istuin aamiaispöydässä, niin jostain juoksi apina, hyppäsi pöytään kun joku olisi muka kutsunutkin sen, otti banaanin ja lähti taas. Mitä!? Todella hämmentävää. Yhtenä päivänä käveltiin kaupasta hotellille, niin ensin yksi apina tulee ja hyppää kiipeemään mun jalkaa pitkin ylöspäin. Siinä se roikkui, mutta tyytyi onneksi tyhjään pillimehupurkkiin jonka annoin ja lähti. Samaa aikaa seuraava oli jo repimässä mun kauppakassia pohjasta auki, otti karkkipussin ja liittyi kaverinsa seuraan. En usko koskaan olleeni yhtä hämmentynyt. 
Hotellin työntekijät yleensä tömisteli ja sähisi, kun yrittivät häätää apinoita pois ihmisten parvekkeilta. Mutta apinat onneksi pelkää myös ritsaa, joita myydään siinä metsän läheisyydessä lähes jokaisessa putiikissa. Ei niitä päin tietenkään mitään ammuta, mutta jo kun ottaa ritsan käteen, niin ne lähtee karkuun. En tiedä mikä siinä on. Kävin ostamassa oman, jotta selviäisin matkasta, ja siitä oli oikeasti hyötyä. Joten jos joku on menossa sinne yöpymään, niin kannattaa ostaa, jos ei halua odottaa viiden apinan poistuvan parvekkeelta, ennenkuin voi itse mennä ulos.

Me oltii  Ubudissa 6 päivää, ja 2 niistä meni siihen, että kaikki muut paitsi minä sai jostain ihan järkyttävän vatsapöpön ja oli sängyn uhreina. Tietysti olin onnellinen, että säästyin taudilta, mutta oli mulla myös vähän tylsää kun kaikki mun 3 matkaseuralaista oli poissa pelistä. Jos oltaisiin oltu Kutalla, niin mulla olis jooa ollut tekemistä yksin ja ne 2 päivää ei olisi tuntunut 2 vuodelta, mutta Ubudissa ei paljoa näkynyt edes ihmisiä iltaisin. Joten ei yöelämää tai uusia tuttavuuksia mulle, vaan makoilin altaalla ja sängyssä ja katoin salkkareita tabilla.
Henna onneksi pääsi vähän vähemmällä taudin kanssa kuin kaksi muuta, joten se jaksoi lähteä mun kanssa toisena päivänä vähän pyörimään skootterilla ja hakemassa meidän pyykit pesulasta, jotka olisin varmaan joutunut muuten jollain ihmeen keinolla kantamaan yksin. Luojalle kiitos, etten joutunut. 
Eksyttiin myös ajelullamme johonkin tosi outoon paikkaan, mikä näytti vähän Eat Pray Lovesta tutulta rakennukselta, mutta siellä oli tosi paljon lintuja häkeissä ja ne huusi kuin hullut, vanhojen Indonesialaisten ihmisten kuvia seinillä ja Ketut -guru oli vaihtunut parrakkaaseen vaihtoehtoon, jolla ei ollut toista jalkaa. Juteltiin sen kanssa hetki ja lähdettiin pois. En tiedä mikä se oli ja miksi me mentiin sinne, mutta oli outoa.

Kun kaikki oli vihdoin voittanut vatsapöpön, niin otettiin taksi alle ja lähdettiin Bali Zoohon. Ubudista sinne kesti autolla n. 20 minuuttia ja sisäänpääsmaksu oli n. 20 euroa.
Singaporen eläi tarhan jälkeen paikka oli ehkä vähän mitäänsanomaton. Vaikkakin mä kyllä yleensä oon innoissani jokaisesta eläintarhasta, ja oli siellä kiva käydä. Paikka oli kierretty ehkä tunnissa, ja siihenkin mukaan lasketaan se, että jäätii  syöttämään ja silittelemään norsua varmaan vartiksi. En oo ikinä ennen nähnyt norsua niin läheltä ja pelkäsin, että antaessani sille herkkuja se vie koko mun käden, kun se kietoi kärsänsä sen ympärille. Mun onnekseni käsi on vielä tallella ja pelkästään banskut maistui sille norsulle. 

Seuraavana päivänä Henna lähti omille teilleen ja me muut otettiin bussiliput takaisin Kutalle. Matka kesti vähän alle 2 tuntia ja maksoi n. 4e, että eipähän ollut ainakaan hinnalla pilattu. Edellisillä matkoilla Balin sisällä meidät on tosin viety valitsemallemme hotellille, mutta tämä jätti meidät suunnilleen toiselle puolelle koko Kutaa ja meillä ei ollut todellakaan mitään hajua missä me ollaan, joten otettiin taksi määränpäänä Suka Beach Inn, ja jee saatiin meidän vanha ihana huone takaisin ja täällä nyt ollaan. 
Tavattiin muutama Suomalainen tyttö ja ollaan hengailtu muutama päivä yhdessä. Outoa kuvitella, että alle 2 viikon päästä mä oon jo kotona... Nythän mä vasta aloin todella viihtymään täällä! En enää muista, millasta oli ekoina päivinä, kun olin surullinen tän paikan takia. Mä opin tykkäämään Kutasta ja sen ihme huutelijoista. Pakko ottaa irti kaiki näistä viimeisistä päivistä! 
Kuullaan taas, mä lähen nyt altaalle makoilemaan :)