There's nowhere else on Earth I'd rather be

Oonkohan koskaan ollut niin onnellinen, kun eilen aamulla astuessani ulos lentokoneen ovesta? Mun teki mieli jättää mun rinkka hakematta ja juosta vaan ulos mun vastaanottokomitean luokse, mutta maltoin kuitenkin sen 10 min odottaa, että saatiin reput ja itkuhan siinä pääs kun näin äitin ja Panun. 

Me vietettiin loman 2 viimestä viikkoa Kutalla. Ei mulla oo oikeen ees mitään kuvia tai kerrottavaa sieltä. Sitä samaa se oli kun ensimmäisetkin viikot siellä, paitsi että viimeseksi viikoksi Mona tuli Australiasta viettämään meidän kanssa laatuaikaa Balille. Tutustuttiin myös yhteen toiseen Suomalaiseen tyttöön, joka oli meidän kanssa samassa hotellissa ja vietetiin meidän viimeiset Bali viikot yhdessä. 
Mä yritän vaan kokoajan muistella, mitä on tapahtunut ja mitä kertoisin. Me shoppailtiin, juhlittiin ja muutamaan iltaan mahtui myös leffojen kattelua ja hotellilla hengailua. Ainiin, ja kävin mä muutaman tatuoinninkin muistoksi hakemassa.

Viimeset 2 päivää on ollut tosi sekavia. Oon ollut niin iloinen siitä, että oon taas kotona. Toisaalta mulla on tietysti jo nyt kamala ikävä takasin maailmalle. 
Ensimmäisten viikkojen jälkeen, kun osasin suhtautua asioihin jo mielenkiinnolla ja avoimin mielin, mä vietin elämäni parasta aikaa. Muistan vieläkin kun seisoin Gili Trawanganilla vedenrajassa ja tuijotin sitä lasinkirkasta vettä ja kauempana nousevaa vuorimaisemaa. Tässä kotisohvalla istuessa on vaikea käsittää, että mä oikeesti olin siellä. Jokainen henkeäsalpaava maisema ja sanattomaksi vetävä hetki pyörii mun mielessä kokoajan, kun katon ikkunasta ulos tätä Suomen niin ihanaa lokakuuta. 
Palmupuut vaihtu hyvin äkkiä kaljuuntuviin koivuihin.

Meidän kotimatka kesti sellaset reilut 24 tuntia. Olin/olen pahan flunssan kourissa, ja tässä olossa 12 tuntia Singaporen lentokentällä tuntui maailman pahimmalta painajaiselta. Se loppujenlopuksi meni kuitenkin yllättävän nopeasti, ja päästiin vihdoin lentokoneeseen. Oltiin pakattu meidän reput matkan aikana sen verran monta kertaa, että oli tosi vaikea käsittää, että tän lennon jälkeen me ollaan kotona, eikä tarvitse enää miettiä rinkan uudelleen pakkaamista ja purkamista. Luojalle kiitos siitä, että meidän lento oli sen verran tyhjä, että melkeimpä kaikki matkustajat sai oman penkkirivin. Vedin sikeitä suunnilleen 8-9 tuntia koko siitä 12 tunnin lennosta, joten se meni onneksi tosi nopeasti. Ja koska olin saanut niin hyvin unta koneessa, niin se teki eilisestä päivästä Suomessa helpompaa, ja pääsin hyvin heti Suomen aikaan mukaan kun en nukkunut päikkäreitä. Jeee.

Vaikka matkasta selvisin lähes ruhjeitta, niin eilen veljenpojan kanssa hippaa leikkiessä onnistuin murtamaan mun varpaan. Harmi vaan, että sille nyt ei lääkäritkään oikeen mitään tee, se vaan on ärsyttävä ja tosi kipeä. Uggit on tällä hetkellä ainoat kengät, jotka saan edes jalkaani.

En tiedä, kai halusin vaan tulla kertomaan, että hengissä ja melko hyvinvoivana täällä kotona nyt sitten ollaan. Yritän lähipäivinä tulla tekemään jonkinlaisen yhteenvedon meidän matkasta, kunhan saan vähän kuvia noiden matkaseuralaisten kameroista. 
Tulipa ikävä takasin lämpöön kun etin kuvia tähän postaukseen... Apua.