In my dreams it was whole lot more than this

Viikko takana Balilla ja vähän yli neljä edessä. Voin rehellisesti sanoa, että ensimmäinen viikko reissussa oli mulle henkisesti tosi raskas. Mä en saanut nukuttua kunnolla edes Singaporessa, ja tänne päästyäni se paheni entisestään. Viime viikolla oli jo yksi päivä, kun pidättelin itkua ja kattelin lentoja kotiin. Samana iltana soitin Panullekkin itkupuhelun ja sanoin lentäväni heti kotiin. Kyllä mä sisimmissäni tiedän, että mä pärjään ja haluan olla täällä sinne lokakuun 13. päivään asti, mutta kai se kulttuurishokki oli mun kohalla vaan sitten tosi paha. En oo koskaan viettänyt tällästä aikaa poissa Suomesta, missä kaikki on niin tuttua ja yksinkertaista. Saati sitten erossa mun poikaystävästä. Onneksi netti tekee yhteydenpidosta helppoa, mutta on se silti vaikeaa olla erossa ihmisestä, jota rakastaa :(

Tätä paikkaa on niin vaikea käsittää. Netissä Balista ja Kutasta saa täydellisen rantaparatiisin mielikuvan, mutta totuus on ainakin mulle kaukana siitä. En väitä, etteikö täällä olisi kauniita tai että olisin nähnyt vielä sadasosaakaan koko Balista, mutta kaiken sen ylistämisen ja mun henkilökohtaisten odotusten jälkeen tuli aika jyrkkä pudotus takasin maanpinnalle, kun päästiin vihdoin hotellille. Saatiin ensin tosi huonokuntoinen huone, mutta päästiin onneksi muuttamaan parempaan jo samana iltana. Oon jo tottunut jopa suihkun huonoon vedenpaineeseen, joten eiköhän tää tästä. Se oli ehkä pahin. Hyvänä kakkosena tulee se, että kadulla kulkiessa paikalliset katukauppiaat ja muut huutaa kokoajan perään. Kaikki kauppaa samoja asioita, hierontaa, kyytiä tai sieniä. Ja ne osaa sanoa englanniksi vaan ne ja muutaman "baby, darling, sexy" jutun mikä on todella rasittavaa. Suomessa kun joku huutaisi mun perään samoja asioita, haistattaisin luultavasti paskat ja käskisin painua sinne missä aurinko ei paista. Mutta eipä kai näillä ihmisillä ole muutakaan tapaa yrittää tienata rahaa, eikä ne luultavasti ymmärrä miten hiton ärsyttäviä ne on. Ja luultavasti tää on pahinta täällä Kutalla. Rannalla on mahdotonta haaveillakkaan rentouttavista päikkäreistä, koska ne samat kaupustelijat on myös siellä. Muutama on jopa tullut hotellin altaalle saakka. Kyllä ne jutut osaa jo nykyään vaan laittaa toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.

Ollaan parina päivänä lähdetty pois täältä hälinästä, yhtenä päivänä Seminiyakiin ja toisena Uluwatuun. Jälkimmäinen oli kyllä just sellanen paikka, mitä olin Balilta odottanut. Kirkasta vettä, surffareita ja vaan niiin kaunis paikka, en oo ikinä nähny mitään sellasta. Varmasti täältä löytyy lisää sen kaltasia paikkoja, mutta vaikka Kutalla onkin vilinää ja ihmisiä ja välillä ärsyttää, niin viihtyisinköhän edes missään hiljasessa pikkukylässä muutamaa päivää pidempään. Valintoja... Neljä viikkoa tulee loppujen lopuksi menemään niin nopeasti, että huomataan kohta jo istuvamme lentokoneessa matkalla kotiin.

 

Tää on tosi hankalaa, kun kirjotan tätä monena eri päivänä ja eri hetkinä, niin on helposti eri fiilikset kaikesta, niin tästä tulee varmaan aika sekavaa tekstiä... Yhtenä hetkenä tekis mieli olla silleen JEE, ja toisena sitten taas kysyä, että kuka tulis hakee mut kotiin?
En oikeen tiiä mistä kertoa ja mitä. Enimmikseen ollaan otettu aurinkoa, istuttu iltaa lähibaareissa ja käyty rannalla. Mun selkäkin on kerennyt jo palaa ja kuoriutua, mutta se alkaa onneks olemaan jo parempaan päin.

Mutta ainakin on taas kerran tullut todistettua se, miten pieni maailma oikeesti on. Lisäsin instagramiin muutaman reissukuvan, jonka jälkeen sain viestiä Hennalta jonka tunnen Suomesta, että se on tulossa parin päivän päästä Balille, ja täällä se nyt hengailee meidän kanssa. Tosi outoa kuvitella edes, että näin kaukana kotoa törmäisi johonkin tuttuun. Ja sekin vielä, että se lähtee samana päivänä takaisin Suomeen, kun mekin. Tosin eri maan kautta, mutta kuitenkin. 

Ajattelin ensin, etten kehtaa sanoa, että mulla on ollut vähän rankkaa. Oon puhunut tästä lomasta niin kauan, että on vaikea edes ajatella, etten kulje täällä suu hymyssä kokoajan. Varmaan vaikea tajuta, miten joka päivä auringon alla makaaminen ja rannalla hengailu voi olla muka rankkaa. Mutta mitäs sitä valehtelemaankaan, mä oon vaan ihminen ja joskus pitää koetella omia rajojaan. Vaikka on mulla ollut tottakai kivaakin ja oon nähnyt siistejä juttuja, mutta jotenkin sitä luulee että tänne lähtee vain tanssimaan ruusuilla. Kun täällä näkee ja kuulee, mitä ihmiset tekevät elantonsa ja asumisensa eteen, alkaa sitä hyvin äkkiä arvostamaan omaa elämäänsä Suomessa. Ainakin tän reissun jälkeen tiedän, mihin musta on ja ei ole. Oon haaveillut ulkomaille muuttamisesta, joten tässähän se ainakin nähdään, että kannattaako sitä lähteä. Pystynkö mä siihen ja vielä ilman yhtäkään kaveria. Ehkä se ajatus alkaa selventyä tän matkan aikana, tai viimestään kotiin paluun jälkeen. Enkä mä aio luovuttaa, enää 2/3 reissusta jäljellä ja niin paljon tekemistä ja nähtävää vielä. Tai ainakin mä kovasti yritän...

Kirjotin äsken sika pitkän tekstin, mutta netti heitti mut pihalle ennenkuin se oli kerennyt tallentua, enkä muistanut enää kunnolla, mitä siinä luki. Ja nää kuvatkin on nyt ihan miten sattuu, kun en jaksanut alkaa järjestelemään. Ehkä sitten taas ens kerralla paremmin, koittakaa saada tästä jotain selvää!