Hello from the other side

Onko matkan jälkeistä masennusta olemassa? Mä en muistanut, että paluu arkeen olisi viimeksi ollut niin hankalaa. Mä jopa oikeesti monena päivänä mietin, että vitsi en jaksa odottaa, että nään tytöt ja mun hostperheen muutenkin taas ja pääsen "omaan" sänkyyn ja saan tavarat paikoilleen kaappiin eikä jokaista vaatekappaletta tartte joka päivä kaivaa ulos rinkan pohjalta. Se on nimittäin aivan super ärsyttävää, aina just se yks paita, minkä haluat, on alimmaisena tai muuten vaan työn ja tuskan takana.
Noh, kuitenkin. Mulla tuli eilen kolme viikkoa täyteen jo Melbournessa. Aika on menny (taas kerran) ihan super nopeesti. Kuitenkin mun loma on ollut ohi jo jonkun aikaa, jo viikon jälkeen täällä mulla alko työt. Eikä siitä sitten mennyt kauaa siihen, että Sinnan oli aika lähteä Ausseista ja vaan muutaman päivän päästä myös Mia lähti ja mä jäin tänne. Viimesetkin heipat on nyt sanottu ja mä palasin taas normaaliin au pair -arkeen. Mulla oli aika ristiriitaset fiilikset koko jutusta viimeviikolla, mä oikeesti jopa yhtenä iltana toivoin, että oisimpa vaan lähtenyt samaa aikaa Mian kanssa. Ehkä musta tuntu vaan vähän yksinäiseltä uudessa kaupungissa ilman kavereita, koska kuitenkin tänne tullessa niitä oli. Musta vaan alkoi tuntumaan, että nyt kun mulla on lennotkin Suomeen, niin tulin tänne vaan tuhlaamaan aikaa ja odottamaan kotiinlähtöä. Mä tiedän, kuulostaa tosi typerältä. Enkä ajattele enää ollenkaan noin. Mulla on vielä 2 viimestä kuukautta aikaa nauttia Australiasta, kesä on tulossa ja mulle jäi tony reissun + lentojen ostamisen jälkeen vielä sen verran säästöön, että voin huoletta vielä seikkailla täällä ja ottaa kaiken irti mun aussivuodesta, niin mitä mä oikeen valitan? Toivon vaan, että Suomesta olis mahollista siirtää ihmisiä tänne. Ees ihan pikku hetkeksi.

Meiän Melbournen seikkailu alkoi taas kerran niin hyvin. Maanantai aamuna bussiin astuessa meillä ei ollut mitään hajua, missä me tultaisiin seuraava yö viettämään. Mun hostperhe siis oli jo täällä, mutta ne asui hotellissa siihen asti, että löysivät talon, joten niistä ei tässä asiassa paljon hyötyä ollut. Sinnakin täällä jo asusteli mutta johonkin pieneen kaksioon, missä asui jo muutenkin mitä, 5 tyttöä(?) ei me paljoo sinnekään sitten oltas mahduttu. Meillä oli ollut sunnuntaina kyllä suunnitelma, mutta se meni pilalle. Hostellielämästä oon saanut aikalailla tarpeekseni, vaikka tietysti jos ei muuta ole niin tottakai siellä nyt muutaman yön aina viettää. Kuitenkin siinä 8h bussimatkalla oli onneksi aikaa selvittää asioita ja me löydettiin Couchsurfing host niinkin lyhyellä varotusajalla. Ja loppujenlopuksi tää kaikki säätäminen oli vaan hyvää tuuria, meiän host kämppiksensä kanssa on yhtiä ihanimmista ihmisistä, ketä oon koskaan tavannut. Vaikka sanoin aluksi, että olin täällä ilman kavereita niin en nyt oikeestaan, niistä tuli mulle läheisiä ystäviä ja itseasiassa mun hostperhe päätyi muuttamaan caan muutaman kilometrin päähän niistä.
Asuttiin siis siellä ekat 1,5 viikkoa jonka jälkeen sain tyhjentää mun rinkan lopullisesti. Mä ehkä vaan poltan sen ja ostan matkalaukun ennenkun lähen. Oikeesti.
Eka viikonloppu meni aikalailla muuttaessa, kaks kokonaista päivää meni siihen, että kaikki tavarat oli ulkona muuttolaatikoista. Mun huoneessa on kaikki hyvin mutta meiltä puuttuu vielä olkkarin sohva, keittiön tuolit ja WIFI!! Sen takia en oo täälläkään kauheesti itestäni ilmotellut. Tätä asiaa on säädetty niin paljon, viimeksi tänään täällä kävi joku ihan vaan toteemassa, että ei se wifi nyt toimi. No aijaa, empä huomannutkaan ite niin kiitos nyt sitten vaan käynnistä.
Tykkään tästä talosta ja mun huoneesta täällä kyllä muuten enemmän kuin Perthin kodista, vaikka mulla onkin super ikävä sinne. Sää, rannat ja muuten vaan koko ilmapiiri siellä oli niin paljon parempi. Melbourne on tosi kiva kaupunki ei sillä, mutta silti. Perth on aina eriasia. Se on koti.

Mitähän muuta täällä on tapahtunut? Eka viikko meni siis lomaillessa ja Sinnan ja Mian kanssa hengaillessa. Kävin ihan extempore ottamassa uuden tatskankin, kun mulla oli liikaa energiaa ja paljon hyviä ideoita. Sain Mian suostuteltua jotenkin mun mukaan ja meiän käsiä koristaa nyt samanlaiset tatskat. Enkä nyt todellakaan puhu mistään samanlaisista full sleeve "bff-forever" -tatuoinneista, ei.
Kävin töissä silleen, että menin aamusin hakemaan tytöt sieltä hotellilta ja tein niiden kanssa jotain ja myöhemmin kävin viemässä ne takaisin ja menin ite kotiin. Siinä kyllä huomas, miten paljon kevyemmältä tää työ tuntuu sillä tavalla, että ei asu perheen luona. Ei sillä ettenkö mä näiden kanssa haluaisi asua, niinkuin oon moneen kertaan sanonut, niin mulla on ollut tosi hyvä tuuri, kun oon löytänyt näin ihanan hostperheen ja ei mua haittaa täällä olla.
Käytiin muutaman kerran ulkona, mutta kumpikaan ilta ei päättynyt kauheen hyvin ja viime viikonloppuna olinkin lauantain töissä.
Mun keskiviikkovapaat vaihtui maanantaihin, joka on mun mielestä super ihanaa, koska nyt jokainen viikonloppu on pitkä viikonloppu! Paitsi tämä tietenkin, koska lauantaina olin koko päivän lasten kanssa ja maanantaina mun hostvanhemmat lähtikin Perthiin molemmat töihin niin oon nyt täällä leikkinyt kotiäitiä ja tajunnut, että se ei oo kyllä se mitä mä elämältä haluan.

Tän tekstin laadusta varmaan huomaa, että mun mieli alkaa pikkuhiljaa järkkyä. Eilisen +34 ja auringonpaiste vaihtui hyvin äkkiä tän päiväseen +17 ja vesisateeseen ja mulla ei oo mitään tekemistä.