Hello there

Ei mulla tässä kyllä nyt mitään oikeeta asiaa edes ole, mutta ajattelin tulla silti tänne vähän purkautumaan. Yritän nyt olla vääntämttä tästä mitään angstipostausta, mutta kun muutama on sanonut että kirjottelen tosi paljon pelkistä negatiivisista asioista :) Voin toki yrittää olla positiivisempi tästä lähin, mutta onhan kaikilla varmaan päiviä, jolloin se tuntuu mahdottomalta? Kun kaikki menee päin vaikka mitä, ja mikään ei tunnu onnistuvan? Mulla on nyt taas ollu aika paljon sellasia. Perjantaina mulle luvattiin yksi työpaikka ja muutaman tunnin kuluttua soitettiinkin, ettei se onnistukaan. Peruttiin siis koko juttu. Alle viiden minuutin jälkeen toisesta paikasta soitettiin, että olin yksi kolmesta parhaasta, mutta mua ei silti valittu. Silloin olin kaupassa, mutta kotiin päästyäni purskahdin itkuun. Mulla vaan meni nii hermot. Ensin seisoin niin vakaasti omilla jaloillani, ja sitten joku taas tuli ja vetäisi maton jalkojen alta. Mä en taaskaan voinut olla se paras. Tottakai mä ymmärrän, ettei aina voikaan olla. Mutta mua vaan ärsyttää tää kotona laiskottelu ja se, että porukka tulee sanomaan: ''Menisit säki kouluun/töihin''. Joo oottakaa, mä vaan kävelen johonki ja sanon että ''Mä nyt tulin tänne, ottakaa mut töihin''. Jotkut ei vaan jotenkin tunnu ymmärtävän, että kaikille se ei käy noin helposti. Ja en mä olisi todellakaan lopettanut koulua, jos olisin tiennyt että vieläkin istun kotona. Tää on juuri se, mitä mä en halunnut. Harmi vaan, ettei asiat aina mene juuri niin kun mä haluan. Joten oon pahoillani, jos tästä mun blogista on tullut jonkunlainen negatiivisuuden tyyssija, mutta mulla on tässä ollut hymy vähän herkässä, ja sitä on helppo purkaa tänne. 

Haha joo, tulipa taas vuodatusta :D Mä en oikeestaan ees oo yleensä mikään neiti negatiivinen, vaan nauran joka asialle ja mulla on aina hauskaa. Mutta sitten kun joku ärsyttää mua, niin se ärsyttää oikeen kunnolla. Ja sitten mulla menee hermot.
Mutta niinkuin sanottu, ei mulla oo mitään ihmeellistä asiaa. Viikonloppu taas oli ja meni, eikä mitään sen ihmeellisempää tapahtunut. Hengailin vain kavereiden kanssa kokoajan, unohtamatta tietenkään sitä että olihan meidän pakko käydä taas vähän ajelemassa. Kaaduin eilen aika pahasti, tai siis mut kaadettiin. Ensin sattui vaan ihan kamalasti, ja tänään huomasin polvessa hullun mustelman ja patin :( Yritin ottaa kuvaa siitä, mutta se näytti niin säälittävältä pikku kolhulta että oisitte varmaan nauranut mulle koko lopun ikänne! Joten jätin sen julkasematta. Mutta mua oikeesti sattuu! Uskokaa se. Ja hmm no... En ehkä jaksa rueta vääntämällä vääntämään nyt tähän mitään hyviä juttuja. Mutta huomenna mä teen teille ilosen postauksen. Mä lupaan! 
Kiitos että te (toivottavasti) jaksatte lukea mun juttuja :) Eiköhän tää tästä vielä iloks muutu!